mikkonummelin

Kaikki blogit puheenaiheesta Eu komissio

EU-komissio vahvisti kieltolakiajan olevan ohi 

Euroopan komissio ei pidä kansanterveydellisiä syitä riittävinä perusteluina kieltää alkoholin etämyynti ulkomailta. Komissio on ottanut kantaa Suomen alkoholin etämyyntiä koskevaan lakiluonnokseen Suomen pyynnöstä. 


Alkoholin etämyyntiä koskeva sääntely jätettiin pois, kun Suomeen säädettiin viime vuonna uusi alkoholilaki. Laista äänestäessään eduskunta kuitenkin edellytti, että hallitus selkiyttää myös etämyyntiä koskevia säädöksiä. Etämyynti on alkoholikauppa, jossa myyjä huolehtii myös kuljetuksista ja veroista. 
 

Suomelle ehdotetaan erillisiä, netistä ostettujen alkoholijuomien jakelupisteitä

Erittäin kannatettava ajatus tuli komissiolta Suomen kysymykseen alkoholin etämyynnistä. 

Komissio esittää nuotopisteitä. 

Tämä ehdotus on kannatettava. Alkoholin etämyyntiä netin kautta vastustaa pieni äänekäs porukka, joka nyt sai näpeilleen.

Itse kannatan ajatusta, muutenkin olen sitä mieltä että Alkon coisi lakkauttaa kokonaan ja viinat ja viinit voisi hyvin ostaa ihan ruokakaupasta. Tämä ei aiheuttaisi joukko kuolemaa ja tuskin lisäsi muitakaan haittoja.

 

Murska-arvio kriisin hoidosta: Kreikka on vajonnut kehitysmaaksi

Euroopan tilintarkastustuomioistuin on arvioinut murskaavasti Komission tapaa hoitaa Kreikan kriisiä (KL 16.11.). Komission virheet näkyvät kyvyttömyydessä priorisoida eri toimia eikä sopeutusohjelmassa ole ollut laajempaa strategiaa Kreikan pelastamiseksi vaikka sopeutusohjelmien arvo on ollut 368 miljardia. Vaikka pientä kehitystä on näkyvissä, ei näkyvissä ole paluuta normaaliin tilaan. Kreikalla on velkaa yli 300 miljardia euroa, joita se tuskin pystyy maksamaan takaisin.

Vastaus Timo Soinille

Timo hyvä,

Ethän Sinä vastannut lainkaan kirjeeni tärkeimpään viestiin.

On hyvä, että ilmoitat olevasi kanssani samaa mieltä siitä, että komission esitys turvapaikanhakijoiden pakkokiintiöinnistä tulee hylätä. Jotta se voitaisiin torjua, sille tulee kuitenkin olla parempi vaihtoehto.

Kirjeessäni esitän vaihtoehdon, joka on kaikin puolin kestävä. Perehdy siihen ja ryhdy sitä ajamaan. Ulko- ja Eurooppa-ministerinä olet tässä suhteessa avainasemassa.

Mietteitä USA:n ja EU:n välisestä vapaakauppasopimuksesta.

Paljon mainostettu ja kehuttu Yhdysvaltojen ja Eu:n välinen vapaakauppasopimus. Eu kauppakomissaari Karel de Guch on melkein yksin vastuussa Yhdysvaltojen kanssa käytävästä neuvottelusta TTIP-sopimuksesta. Poliitikot vakuuttavat, että sopimus tuo kasvua ja työpaikkabuumin Eurooppaan.

Seis TTIP-sopimus ratifiointi !

Euroopan unioni on ajamassa läpi vapaakauppasopimusta USA:n ja Kanadan kanssa. Sopimus rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia. EU:n kommissio esti vain noin viikko sitten kansalaisaloite keräyksen jolla vaaditaan sopimuksen hylkäämistä EU:ssa. 

Tästä tulee selvästi esiin ettei EU ole kansalaisten ja avoimen demokratian puolella vaan kyseessä on diktatuurin ja tyrannian linnake, joka ei kunnioita kansalaismielipiteitä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä