mikkonummelin

Miksi nuoret eivät näytä kokevansa kulutuksenkieltoahdistusta?

  • Tyypillinen nuorten ilmastomielenosoitus
    Tyypillinen nuorten ilmastomielenosoitus

Ympäri Eurooppaa ovat yleistyneet ilmastokampanjat, joiden kärjessä ovat kouluikäiset lapset ja nuoret. Kampanjoiden yleisvaatimus on erittäin fiksu, eli millaisen maapallon nykyinen sukupolvi jättää seuraaville, mutta vaatimukset varsin vasemmistoradikaaleja, lähinnä erilaisia kulutuskieltoja kuten yksityisautoilun, lentämisen ja lihansyönnin rajoituksia. Huomattakoon, että koko Suomen mittakaavassa autottomat kotitaloudet ovat tukevasti vähemmistössä ja vegaanien osuus jopa häviävän pieni. Tämä herättää kysymyksen, miksi nuoret tuovat esille mieluummin "ilmastoahdistusta" kuin "kulutuksen, matkustuksen ja omistuksenkieltoahdistusta".

Syitä tähän on varmasti useita, eikä selitys, jossa koko ilmiö olisi aikuisten vihervasemmistoaktivistien manipuloimaa, todennäköisesti pidä paikkaansa. Ne, jotka eivät halua olla mukana ilmastomielenosoituksissa, jättäytyvät niistä pois ja vaikka olisivat kriittisiäkin, ovat mieluummin hiljaa kuin esittäisivät vastavaatimuksia.

Merkittävin taustaseikka on se, että jos nuoret elävät varakkaan elämäntapaa, se johtuu heidän vanhempiensa eikä omasta varallisuudestaan. Lisäksi alaikäisillä ei ole ajokortteja ja harvemmin työpaikkojakaan, joten eri liikennemuotojen merkitys näyttäytyy heille eri tavalla kuin aikuisille. Jos joku nuori selvästi kokeekin, että hänelle on etua vanhempiensa varallisuudesta esimerkiksi lomamatkojen tai jopa lukukauden aikaisten matkojen muodossa, siitä ei pidä nostaa meteliä niin kauaa kuin etuutta ei ole jo menetetty ja oikeus ottaa omaa lomaa kesken lukukausien on joissakin kouluissa osoittautunut herkästi häviäväksi etuoikeudeksi, joka riipaisee erityisesti sitä tuloluokkaa, jolla olisi varaa äkkilähtöihin, muttei sesonkiajan matkoihin. Varallisuuden ja kulutustason voi näyttää hiljaisesti vaikka merkkivaatteiden tai hienompien mobiililaitteiden muodossa, mutta ei mielenosoitustyylisesti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Onhan noitä nuoria joita ilmastonmuutos ja nämä kamppanjat ahdistaa. He eivät vain pääse parradvaloihin, eihän se ole mediaseksikästä. Media haluaa ylistää ennemmin vapaustaistelijoita ja sankareita.

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Oma osansa tässä on varmaan opettajilla jotka julkisen sektorin työntekijöinä eivät oikein itsekkään ymmärrä että mistä ne veroeurot oikein tulevat. Media puolestaan nostaa näitä mielellään esiin koska voi näin edistää toimittajakunnan vihervasemmistolaista ideologiaa. Tällä hetkellä asiaan vaikuttaa vielä tulevat vaalit joissa median agendalla tuntuu olevan huomion kääntäminen pois turvapaikkapolitiikan ongelmista. Kyllä minusta nämä nuoret ja lapset ovat aikuisten manipuloinnin ja hyväksikäytön uhreja.

Käyttäjän JanneHirvonen kuva
Janne Hirvonen

Kenties nämä nuoret eivät koe, että matkailun vähentäminen olisi valtava ihmisoikeusrikkomus? Itsekin kävin ensimmäisellä ulkomaanmatkalla vasta 25-vuotiaana enkä tuntenut, että olen kokenut suurta vääryyttä, kun lapsena ei matkusteltu. Kuluttaminenkin on nostettu aivan kummalliseen asemaan, aivan kuin jokainen ostamaton tavara jotenkin vähentäisi elämänlaatua. Tietenkään kukaan ei vaadi sitä, että mitään ei saisi omistaa ja jokaisen pitää elää kylmässä maakuopassa, mutta ehkäpä nuoret ovat hoksanneet, että ilman pikaveneitäkin pärjää?

Ajokorttia alaikäisillä ei tietenkään ole, mutta eipä nuo täysi-ikäisetkään enää välttämättä sitä hanki. Tietyillä alueilla Suomessa vain 20% nuorista hankkii ajokortin. Itsellänikään ei ajokorttia ole.

https://tekniikanmaailma.fi/hs-ajokortin-hankkii-y...

Se, että vegaaneja on vähän ja autoilijoita on paljon, ei ole mikään argumentti sitä vastaan, että vegaaneja pitäisi olla enemmän ja autoilijoita vähemmän. Jos ilmastonmuutoksen hyväksyy tosiasiaksi, niin silloin pitää myös tehdä päätöksiä jotka ei välttämättä ole jokaisen mieleen.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Ajokortin hankin onneksi jo 19-vuotiaana, mutta ensimmäisen auton harvinaisen myöhään, eli vasta 40-vuotiaana. Auton ostoon inspiroi se, että muuten pääsy vanhempien kesämökille tai kauppareissujen teko sieltä oli vaikeaa.

Mielestäni valinta auton omistamisen tai omistamattomuuden välillä kannattaa punnita järkisyin, mutta ajokortittomaksi jättäytyminen voi aiheuttaa myöhemmin vaikeasti ennakoimattomia hankaluuksia ja viisas ajaa ajokortin ajoissa varmuuden vuoksi. Auton voi vuokrata nopeasti, ajokortin saaminen vie aikaa, taksit ovat maaseudulla erittäin kalliita ja monet autonvuokraajat eivät suostu vuokraamaan autoa, mikäli ajokortti on ollut vasta vähän aikaa, esimerkiksi alle vuoden, voimassa. Monille tulee yllätyksenä ammattikoulun paperit kädessään, että kyseisen alan työpaikkailmoituksissa vaaditaan säännönmukaisesti autoa tai ainakin ajokorttia.

Kuumina kesinä näkee välillä kitkeriä mielipidekirjoituksia autottomien maaseudulle pääsyn ja maaseudulla asioinnin hankaluudesta.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Tahtoo sinällään idealistisissa pyrkimyksissä olla kantona koskessa se, että arkielämä on monille yllättävän työlästä, kiireistä ja kallista. Monilla ei yksinkertaisesti ole sitä vapaan ajattelun ja suunnitelmallisuuden luksusta ulottuvillaan, että pystyisivät - tahtoessaankin - kovin suuria käytännön muutoksia tekemään.

Jo pelkkä arkilogistiikka saattaa tehdä tyhjäksi suunnitelmat, joita voinee luonnehtia lähinnä kaupunkibulevardipäiväuniksi.

PK-seudulla yksinomaan voi tulla vastaan skenaario, jossa työpaikka, koti ja vapaa-ajalle osuva vaatimus ajankäytöstä sijaitsevat kukin kolmen kaupungin rajojen sisään mahtuvassa "kolmiossa", sen ääripisteissä. Esimerkiksi vanhempien terveydentila voi tuoda tällaisen tilanteen, omaa kokemusta tästä jo vuosien ajalta.

Niinpä useimmilla ei käytännössä sittenkään ole mahdollisuuksia "eettiseen kuluttamiseen" tai "joukkoliikenteen suosimiseen" tai moneen muuhun sinällään aivan järkevään asiaan. Seinäkello on armoton: se antaa korkeintaan 24 tuntia vuorokauteen.

Tahdoimme sitä tai emme, olemme usein jälkiteollisen ja monimutkaisen yhteiskunnan rattaissa tavalla, joka olennaisesti heikentää tai jopa estää näkemästä reaalimahdollisuuksiamme tehdä merkityksellisiä valintoja.

Elämäntapamme muuttaminen voi osoittautua huomattavasti hankalammaksi projektiksi kuin se äkkiseltään vaikuttaisi. Kirvestä ei pidä heittää kaivoon, mutta jonkinlaisesta nyhertämisestä olisi toki päästävä suuriin linjauksiin, esimerkiksi sellaisessa liikennesuunnittelussa joka skaalautuisi aivan toisella tavalla kuin nykyisin.

Miksi emme rakenna raideliikennettä, siis toisin sanoen raitiovaunuyhteyksiä, koko PK-seudulle sen kaikille keskeisille väylille? Tarvitseeko meidän vieläkin ylläpitää keinotekoisiksi muuttuneita kuntarajoja Helsingin, Espoon ja Vantaan välillä?

Diversiteettiä kaivattaisiin näihin PK-seudun liikenneasioihinkin. Nykyisellään mielikuvaksi muodostuu, että yksityisautoilu on nyt se vaa'ankieli jolla koko maailman ongelmat korjataan, vaikka tosiasiassa jokainen näkee jo pelkästään Sörnäisten rantatiellä, mihin nämä kaupunkibulevardit johtavat.

Keskiluokan köyhtyessä tulemme näkemään aivan luontaisen matkailun vähenemisen. Vegaani- ja muut ruokavaliot tulevat pärjäämään vain, jos ne ovat riittävän maukkaita ja kohtuuvaivoin laadittavissa.

Jotta tärkeät ideaalit saisivat menestymismahdollisuuden, on ideologiat pidettävä suhteellisen etäällä päätöksenteosta.

Käyttäjän JanneHirvonen kuva
Janne Hirvonen

On toki selvää, että osalle ihmisistä pelkkien nykyisten julkisen liikenteen reittien varaan heittäytyminen on vaikeaa. Kuitenkin on varmasti myös lukuisia ihmisiä, jotka nyt ajavat autolla, mutta todellisuudessa voisivat käyttää myös julkisia. Aina löytyy poikkeuksia, mutta jos on ratkaisu joka toimii useimmilla, niin sitä tietysti kannattaa hyödyntää. Mielestäni aivan turhaan ajatellaan, että täytyy olla vain yksi keino, jonka pitää ratkaista kaikki ongelmat. Sen sijaan pitää vain hyväksyä, että löytyy myös poikkeuksia. Esim. jos yksityisautoilu kiellettäisiin, niin voitaisiin sallia liikuntarajoitteisten kuljetukset autolla ja silti vähennettäisiin autoliikennettä 99%. Ja nyt en siis sano, että se pitäisi kieltää. Päästöjä pitää kuitenkin vähentää. Sähköautoilu on hyvä kompromissi yksityisautoilijalle. Jaettavat älyautot sitten vielä askel eteenpäin yksityisautoilun ja julkisen liikenteen välimaastoon.

Herkullista vegaaniruokaa on mahdollista tehdä vaivattomasti jo nykyisin kaupoista löytyvillä välineillä. Luonnollisesti suurempi kysyntä myös lisää tarjontaa ja edistää vegaanielämää entisestään. Toisaalta tarjonta myös luo kysyntää ja moni vegaaniruokaa aiemmin kokeilematon voi ryhtyä osittain vegaaniksi, kun löytää itselleen sopivia keinoja. Oletko esim. kokeillut kaurakermaa tavallisen kerman sijaan ruuanlaitossa? Sitä löytyy kaikista kaupoista maitokerman vierestä etkä varmaan huomaa eroa. Silti, ei kannata ajaa täydellistä veganismia, vaan asteittaista muutosta kohti sitä. Jos 200 ihmistä puolittaa eläintuotteiden käytön, niin se on sama kuin 100 ihmistä lopettaisi kokonaan. Hyväksytään myös välimuodon ratkaisut ja edetään vähitellen kohti maalia, niin kaikilla on helpompaa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Jos oikein ymmärsin, niin tarinan ydin on se, että nuoret eivät ahdistu sellaisista juridista rajoituksista, jotka eivät tuo heidän omaan tilanteeseensa mitään muutosta käytännön syistä.

Veikkaanpa, että tuo sama periaate pätee myös aikuisiin. Moniko suomalainen aikuinen esimerkiksi protestoisi, jos lakiin ehdotettaisiin matkustuskieltoa Timbuktuun? Useimmilla ei ole varaa eikä mielenkiintoa matkustaa sinne missään tapauksessa, joten "pal välii" jos se kielletään.

Jos sen sijaan yritettäisiin kieltää keskikaljan ostaminen ennen klo 12, niin siitähän tulisi välitön vallankumous.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Itse asiassa alkoholin myyntiaikojen rajoittaminen aamun päästä saattaisi vielä mennäkin läpi, mutta ilta-aikaan niin, että se alkaisi olla päällekkäistä normaalien työaikojen kanssa, ei. Jos esimerkiksi alkoholin sallittu myyntiaika olisi vain arkisin ja loppuisi kello 15, se pakottaisi alkoholin ostoon halukkaat työntekijät paljastamaan itsensä työpaikalla erinäisin tavoin. Autolliset voisivat ostaa alkoholin lounastauolla takakontteihinsa, mutta autottomat joutuisivat raahaamaan sen rumasti nähtäville työpaikallaan tai piilottamaan väistämättömän paljastumisen edessä. Käytäntö lähentelisi kieltolakia ja johtaisi nopeasti alkoholin suurkuluttajien erkaantumiseen työelämästä tai pakkoon käyttää laittomia kalliimpia välityskanavia.

Toimituksen poiminnat