1990-luvun laman merkittävin pitkäaikaisvaikutus
Hyvää juhannusviikonlopun jälkipuolta!
Suomi on ollut rikkaimmillaan suunnilleen vuosina 2008 ja 2018 ja näiden välisenä aikana ollut taantuma on ollut kohtalaisen lievää, joten takana on yli kymmenvuotinen periodi, jolloin suomalaisten keskimääräinen taloudellinen elintaso on ollut kansainvälisesti ottaen huippuluokkaa. Tästä huolimatta monet puhuvat 1980-luvusta tai jopa sitä edeltävästä ajasta jonkinlaisena hyvinvointivaltion kulta-aikana. Mystisimmät tulkinnat asiasta ovat olleet sellaisia, jossa joku "hyvinvointivaltion kulta-aika" olisi ajastettu päättymään juuri syntymääni edeltäneenä vuotena 1974. Mistä kaikesta olenkaan jäänyt paitsi?
1990-luvun lama on kuitenkin edelleen suomalaisille traumaattinen merkkipaalu aikajanalla ja se muutti yhteiskunnan luonnetta joiltakin osin tilapäisesti, joiltakin osin pysyvästi. Laman jälkeen jättämiin yksityisiin velkaongelmiin valtio reagoi lainsäädäntömuutoksilla poikkeuksellisen hitaasti, jolloin osa lamavelallisista oli jo kaiken avun ulottumattomissa kun terveys tai henki oli mennyt. Toki suurelta osin parantuneet velkajärjestelymahdollisuudet ja velkojen lopulliset vanhentumiset ovat maalinsa löytäneet.
Kaikkein merkittävimpänä 1990-luvun laman pysyvänä lopputuloksena näen kuitenkin työmarkkinoiden rakenteen. 1990-luvun lama oli se jyrkkä raja, jolloin pelkällä perus- tai kansakoulupohjalla tai kaikkein heikoimmilla ammattikouluohjelmilla lopullisesti lakkasi saamasta töitä. Työttömyys kasvoi 1990-luvun laman aikana jyrkästi ja jäi ikään kuin "faasimuutoksen" omaisesti noudattelemaan aiempaa korkeampaa trendiä. Toki ammattien katoaminen olisi normaalisti prosessina liukuva, mutta nähtävästi 1980-luvun rahamarkkinoiden vapauttaminen ja velkarahan tulva olivat tekohengittäneet liiketoiminnan ohella myös työmarkkinoita. Risusavotat, heinän niittäminen käsin ja runsaat apumiesten tehtävät pienyrityksissä pysyivät keinotekoisesti liian pitkään sellaisina töinä, joissa työskenteli paljon väkeä ja järkevän tasoisella palkalla.
1990-luvun laman jälkeen rekrytointeja alettiin kuitenkin harkita aivan toisella tavalla ja palatakseni yllä mainittuihin maa- ja metsätalouteen, kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että jos asia voidaan hoitaa maatalous- ja metsänraivauskonein, niitä todellakin käytetään ja ihmistyövoiman määrää minimoidaan. Yritystoiminnalta alettiin vaatia kauttaaltaan selvitystä kannattavuudesta. Valokuvausala supistui digitalisaation ansiosta murto-osaan siitä, mitä se oli aikaisemmin kun valokuvien kehittämisen tarve poistui, jolloin alalle jäi vain kaikkein ammattimaisin yrittäjäjoukko ja alan rivityöntekijät ja keskinkertaisesti menestyvät yrittäjät katosivat. Töitä ei sen jälkeen ole haluttu yritystasolla teetättää töiden itsensä vuoksi, toisin kuin jotkut työvoimatoimistot haluaisivat, vaan työnteon on haluttu olevan ammattilaistasoista ja lisäarvoa tuottavaa.
Risusavottoihin ja turhiin ja kuluttaviin velvoitetöihin ei mielestäni ole paluuta eikä sellaiseen ole syytä Suomessa mennä. Olennaisempaa on, että koulutusjärjestelmän on kehityttävä ja vastattava nykyajan tarpeisiin. Koulutusjärjestelmän paikalleen jämähtämistä enemmän on kuitenkin varottava sitä, että jotkut huolimattomat uudistusyritykset johtaisivat laadun heikkenemiseen. Viimeksi yliopistojen sisäänpääsyjärjestelmien uudistaminen on jo aiheuttanut joitakin sisäänoton omituisia lopputuloksia ja vääristyneitä kannustimia tehdä lukion oppiainevalintoja.
Vuoden 2008 syksyllä alkanut suhdannesyöksy oli itse asiassa sen ensimmäisenä vuotena 2009 syvempi kuin vuoden 1990 syksyllä alkaneen laman jälkeinen vuosi. Asia voidaan todentaa BKT-tilastoista. Mutta jostain syystä tilanne oli kuitenkin aivan erilainen kuin paria vuosikymmentä aiemmin.
Olen usein miettinyt mistä johtui, että suhdannesyöksyn vaikutukset arkielämässä ja katukuvassa Suomessa olivat vuoden 2008 jälkeen paljon vähäisemmät kuin vuoden 1990 syksyn jälkeen. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että syitä ovat olleet mm. korkeampi lähtötaso sekä EU-jäsenyyden ja eurovaluutan siunauksellisuus, mistä johtuen Suomi ei joutunut järjettömiin valuutan puolustamistoimiin ja yhtä nopeaan valtion velkaantumiseen ynnä työttömyyden kasvuun kuin nähtiin 1990-luvun alussa.
Mutta kyllä siinä 80-luvussa jotain aurinkoista kaiken kaikkiaan oli. Fiilis oli Suomessa silloin vakaa ja positiivinen. Inflaatio oli pitkästä aikaa saatu painettua alas ja vallitsi miltei täystyöllisyys. Myös Kekkosen ajalle tyypillinen poliittinen suhmurointi oli loppunut ja maassa vallitsi kansanvalta.
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta, 1990-luvun lasku kesti vain 3 vuotta, ja kuuden vuoden päästä (1996) oltiin taas 1990-lukemissa.
Nyt 2008 vuoden huipusta on kulunut kymmenen vuotta, ja vieläkään ei olla lähelläkään samoja lukemia.
Eurovaluutan siunauksellisuus on ollut käytännössä ajanpeluuta, joka on poistanut rakenteellisten uudistusten tarpeen – pitkällä aikavälillä lopputulos on todennäköisesti potilaalle fataali.
Ilmoita asiaton viesti
”Nyt 2008 vuoden huipusta on kulunut kymmenen vuotta, ja vieläkään ei olla lähelläkään samoja lukemia.”
No ei nyt aivan niinkään. Jos tutkit tilastoa ”vuoden 2010 hintoihin”, niin tänä vuonna mentäneen vuoden 2008 yli. Pelkästään euroja tarkastelemalla on yli menty jo pitempään.
https://www.stat.fi/til/vtp/2017/vtp_2017_2018-03-…
Ilmoita asiaton viesti
Inflaatiolla ei voi ratkaista yhtään ongelmaa – jos voisi, maailmassa olisi hyvin vähän ongelmia.
Inflaatiokorjattuna tilanne näyttää erilaiselta:
https://findikaattori.fi/fi/2
Ilmoita asiaton viesti
Mutta en silti katso, että ilmaisu ”ei lähelläkään” pitäisi paikkaansa. Tuossa on vuoden 2017 lopun tilanne, jossa indeksi osoittaa noin 102 pistettä, kun huippuvuotena se näyttää olleen noin 107 pistettä. Vuoteen 2017 kun lisätään tämän vuoden kasvu, jota on ennustettu kolmeksi prosentiksi, ollaan hyvinkin lähellä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa – vielä ei olla lähelläkään : )
Ilmoita asiaton viesti
Valuuttariskin puuttuminen oli varmaan tärkein asia. Mutta merkitystä oli varmasti silläkin, että vapaakauppa-alueessa keskisuuret ja suuret yritykset voivat tarjota tuotteitaan ja palveluja joustavasti rajan yli, jos kotimainen kysyntä sakkaa. 1990-luvun laman aikaan Suomi oli vielä kovin protektionistinen. Lisäksi 2009 valtiovalta ei toisin kuin 1990-luvun laman aikaan, luonut pankeille perverssejä kannustimia alkaa irtisanoa epäilyttäviä lainoja kovin suurella liipasinherkkyydellä vaan tiedostettiin, kuinka pitkäaikaista inhimillistä ja taloudellista vahinkoa tulee, jos työttömyyden annetaan räjähtää tai yrityksiä ajetaan massoittain konkurssiin.
Ilmoita asiaton viesti
1990-luvun laman myötä Suomesta hävisivät vaateteollisuus, huonekaluteollisuus, pienet sahat, muu kulutustavarateollisuus mm. Arvonlisäveroon siirtyminen liikevaihtoverosta (korotus ja laajennus palveluihin) leikkasi kotimaista kysyntää pysyvästi.
2008-laman seurauksena muutama ilmalämpöpumppukauppias teki konkan ja alv:tä korotettiin taas pysyvästi.
Ilmoita asiaton viesti
Ai niin! Pysyvästi jäi rannalle melkoinen määrä yrittäjiä.
Ilmoita asiaton viesti
1990-luvun lamaa edeltäneet ajat olivat viimeisiä kun valtiovalta ja pankit Suomessa antoivat niin suuren määrän yrittäjiä toimia niin kovilla velka-, takaus- ja valuuttakurssiriskeillä. Vuosituhannen vaihteen IT-kuplan pikkutaantumassa oli jo isona erona se, että ajalle tyypilliset heppoisin perustein perustetut ja huonolla ammattitaidolla johdetut pienet tietotekniikka-alan yritykset eivät olleet saaneet varovaisina olleilta pankeilta jättilainoja pelimerkeikseen vaan viihde maksettiin ennemmin hyväuskoisten asiakkaiden rahoilla sen lyhyen aikaa kun sitä kesti.
Ilmoita asiaton viesti
Lainakoroillakin on ollut merkitystä.
Seuraavassa lamassa, jos korkotaso nousee vaikka kuuteen %:iin, niin meiltä häviävät ainakin maatilat, koneyrittäjät, elintarviketeollisuus, koneenrakennus ko. aloille jne.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä on juuri yksi euron siunauksellisuuksista, että korkotaso on pysytellyt kohtuullisena. 90-luvun lamassa se nousi miltei 20%:iin pahimmillaan. Pelkästään tuo aiheutti suuren eroavaisuuden tilanteen kurjuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
Korkotaso olisi pysynyt kohtuullisena ilman vahvan markan politiikkaa. Siis patoutunut luottokysyntä, markkinoiden avautuminen ja vahva markka. Siinä ainekset. Toki talouden rakennemuutos ja idänkaupan romahdus olivat myös mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Valtava luoton oton kasvu ja kansainvälisten rahoitusten avautuminen 80-luvun loppuvuosina oli tietysti taustalla samoin kuin yleinen kansainvälinen suhdannetaantuma.
Mutta Suomen kohdalla laman alkaminen tapahtui kuin veitsellä leikaten syyskuussa 1990 heti sen jälkeen, kun lisenssivirasto lopetti bilateraalikaupan rahoittamisen. Silloin työttömyyskäyrä pinkaisi rakettimaisesti ylös ja seuraavana vuotena ajauduttiin suurdevalvaatioihin. Kun tähän lisätään Suomen Pankin ja hallituksen armoton monetaristisuus seurauksista piittaamatta, niin ei ollut odotettavissa kuin rumaa jälkeä.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri noihin aikoihin ilmestyi se Ismo Alangon biisi, ”Kun Suomi putos puusta”. Jäi mieleen, kun Hiacella ajelin ja maailman menoa silloin mietin, että nyt oli sopiva. Joku TV-toimittajakin sitten hoksasi saman.
Ilmoita asiaton viesti