mikkonummelin

Hyvinvointivaltio pyrkii pitämään prekariaatin pienenä

  • Heikki Pursiaisen kirja "Paska Suomi" arvostelee hyvinvointivaltion "epäkohtina" sen keskeisiä ominaispiirteitä
    Heikki Pursiaisen kirja "Paska Suomi" arvostelee hyvinvointivaltion "epäkohtina" sen keskeisiä ominaispiirteitä

Hyvää alkavan vuoden 2018 odotusta!

Luin taannoin Liberan aikaisemman toiminnanjohtajan, nykyisen MustReadin toimittajan Heikki Pursiaisen kirjan "Paska Suomi", joka monin tavoin arvostelee maamme poliittista järjestelmää, erityisesti tiettyjä hyvinvointivaltion piirteitä. Kirjan sisältö on monin paikoin varsin toisteinen, mutta koska hyvinvointivaltio on kirjassa keskeisenä teemana, poimin tähän muutamia Pursiaisen käsittelemiä asioita "Hyvinvointivaltio"-osion alusta, joka alkaa sivulta 72, erityisesti sen luvuista "5000 euron äitiyspäiväraha", "Mikä on hyvinvointivaltion tehtävä?" ja "Keskiluokan murhenäytelmä".

Heti osion alussa ja myöhemmin pidemmällä käsitellään ansiosidonnaisia vanhempainetuuksia, joita Pursiainen pitää rikkaiden tukemisena ja suurena epäkohtana tulotason vakuuttamisessa. On kuitenkin selvää, että mikäli tällaisia etuuksia ei olisi tai etuudet olisivat niukkoja tasasummia, vanhemmuuden rajakustannukset monissa keskituloisissa perheissä kohoaisivat järkyttäviin suuruusluokkiin. Parhaiten huonojen vanhempainetuuksien järjestelmästä selviäisivät patriarkaalisesti järjestetyt perheet, joissa perheen isällä olisi paljon perheen äitiä suuremmat tulot. Tällöin on Suomessa joka tapauksessa varsin tyypillistä, että perheen äiti jää lasten syntyessä pitkäksi aikaa kotiin. Jos perheen rahantulo sen sijaan painottuu myös perheen äidin ansioihin, lasten saantia lykätään. Lasten saanti toki on valinta, mutta naisilla lasten saamisen lykkääminen pitkälle voi johtaa siihen, ettei lasta enää saa sitten kun elämäntilanne muuten olisi siihen valmis. Ansiosidonnaiset vanhempainetuudet ovat järkeviä myös sen kannalta, että monet sitoumukset kuten asuntolaina, on järjestetty tiettyä tulotasoa vasten.

Seuraavaksi Pursiainen vastustaa sosiaaliturvan käyttöä lyhytaikaisen tai itse valitun heikomman tulotason paikkailuun. Luonnollisesti tämä tarkoittaa Pursiaisen kontekstissa opintososiaalisia etuuksia. En itse ehkä laittaisi näitä niin paljoa "lyhytaikaisuuden" ja "vapaaehtoisuuden" piikkiin, koska opinnot voivat kestää monta vuotta ja se on toimeentulon järjestelyjen näkökulmasta pitkä aika ja opintojen vaihtoehto on yhä teknistyvässä yhteiskunnassa todennäköisesti myöhempi pitkäaikaistyöttömyys. Jos siltausrahoitusta ei ole, yliopinnoista tulee keskituloisillekin hankala taloudellisen mietinnän paikka. Lyhytaikainen kannustin opintotuen muodossa helpottaa valtavasti opiskeluihin keskittymistä pitkäaikaiseen kannustimeen eli parempipalkkaiseen työuraan verrattuna. Pitkäaikaiset kannustimet suosivat lähinnä rikkaita, joilla on varaa tarttua ja luottaa niihin ilman hirveää riskiä. Yhdyn Pursiaisen näkemykseen siinä, ettei siltausrahoituksen tarvitse olla korkea. Opintotukea, lukukausimaksuja ja opintolainajärjestelmiä käsitellään kirjassa useampaan kertaan kauttaaltaan.

Nostan esiin vielä Pursiaisen myöhemmin esiin nostaman kritiikin keskituloisten ja hyväosaisten ammatillista järjestäytymistä kohtaan. Erityisesti tarpeettomana tai haitallisena Pursiainen mainitsee Lääkäriliiton ja muut akavalaiset liitot. On tosiasia, että hyvätuloisia edustavien liittojen toimintatavat poikkeavat jossakin määrin pienituloisia edustavien liittojen toimintatavoista, koska radikaaleja ratkaisuja ja oikeusriitoja esiintyy harvemmin. Näen itse kuitenkin, että hyvätuloisten ammattiliitoilla on periaatteellinen paikkansa, koska se lisää koko yhteiskunnassa ammatillisen järjestäytymisen legitimiteettiä. Jos ei olisi Lääkäriliittoa tai Ekonomiliittoa, yhteiskunnan yleinen suhtautuminen ammattiliittoihin voisi kääntyä sellaiseksi, että niitä pidettäisiin rähinöivien kommunistien juttuina ja esimerkiksi lähihoitajien tai kaupan työntekijöiden edunvalvonta rapautuisi myös.

Keskituloisten sosiaaliturva ja kattava ammatillinen järjestäytyminen eivät ole hyvinvointivaltion epäkohtia vaan sen tarkoituksellisia ominaisuuksia ja koko homman pihvi. Hyvinvointivaltion aivan alimmaksi peruskiveksi on toki täytynyt muurata absoluuttisen köyhyyden ja sen ilmentymien kuten nälän ja asunnottomuuden torjuminen. Olen nähnyt esimerkiksi Varsovassa, Budapestissa, Riiassa ja Roomassa, kuinka siellä näkyy paljon ihmisiä, jotka asuvat ja kerjäävät kaduilla ja asemilla. Sama näky ei osu silmään siinä määrin suomalaisissa tai muissa pohjoismaisissa kaupungeissa, toki poikkeuksia on. Mutta heti seuraavana peruskivenä on pyrkiä torjumaan sekä itse valittua että valitsematonta suhteellista köyhyyttä ja pitää prekariaatti pienenä. Yhteiskunta on poliittisesti huomattavasti vakaampi, jos työttömien tai työssäkäyvien köyhien yhteismäärä on aikuisväestöstä 10% luokkaa sen sijaan, jos ongelmissa olisi vaikka yli 30%. Ilman keskiluokan tulonsiirtoja opiskelujen vähäinenkin pieleen meneminen, työmarkkinoiden epävarmuudet ja vanhemmuus, sikäli kun lapsia saataisiin taloudellisista riskeistä huolimatta, ravistelisivat ihmisiä alas keskiluokasta kuin murusia ja keskituloisiin ryhmiin ei samaa tahtia noustaisi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset