mikkonummelin

Sosialidemokraateille tärkeä syyskausi

  • SDP:n eduskuntaryhmä saattaa joutua jo syksyllä ottamaan konkreettisesti kantaa A-oluisiin
    SDP:n eduskuntaryhmä saattaa joutua jo syksyllä ottamaan konkreettisesti kantaa A-oluisiin

Galluptulokset ovat näyttäneet runsaan kuukauden ajan opposition henkisen johtajuuden siirtyneen Vihreille sekä sen, että Kokoomus on kyennyt hallitusasemastaan huolimatta pitämään kiinni kannatuksestaan, todennäköisesti siksi, että se on saamassa tai saanut tarpeeksi omille kannattajilleen tärkeitä lakihankkeita läpi. Mikä siis vastaavasti on voinut mennä sosialidemokraateilta pieleen?

Sosialidemokraattisen puolueen kannatus kävi nykyisen eduskuntakauden alkupuolella niin korkealla, että puolueella oli jonkin aikaa suosituimman puolueen asema. Tämä kannatuksellinen kultakausi ajoittui työmarkkinamyllerryksen aikoihin, jolloin Sipilän hallitus uhkaili pakkolaeilla ja työmarkkinajärjestöt joutuivat solmimaan kilpailukykysopimuksen. Kannatus tuli sosialidemokraateille siitä, että se osasi tilannetta hyväksikäyttäen toimia omalla mukavuusalueellaan eli työväenpuolueena puolustamassa palkkatyössä olevien oikeuksia. Sosialidemokraattien ei kannata tästä pohjastaan livetä eikä alkaa hätäillen muuttaa pitkän linjan strategiaansa. Ei ole olemassa mitään taikasauvaa, jolla yhtäkkiä sosialidemokraatit saisivat vyörynä nuorempaa kannattajakuntaa, tai jos sellaista yrittäisikin käyttää, enemmän vahinkoa voi tulla, jos samalla erittäin tärkeä eläkeikäisestä väestöstä tuleva kannatuspohja murtuisi. Jos hallitus aikoo syksynkään aikana heikentää työelämässä olevien ja sinne pyrkivien ja sitä varten opiskelevien oikeuksia, täytyy tietenkin reagoida rajusti.

Syksyn aikana äänestäjiä kiinnostaa varmasti se, miten sosialidemokraatit ovat reagoimassa eniten kohua herättäneisiin hallituksen lakihankkeisiin, joita näillä näkymin ovat tiedustelulaki, alkoholilaki ja perhevapaiden uudistus. Väärä reagointi mihin tahansa näistä vie kannatusta entisestään. Kauhuskenaario, joka voi toteutuakin, sen perusteella, millaiset mielikuvat ihmisillä SDP:stä on, olisi se, että SDP:n ryhmä yksimielisesti ryhmäpäätöksellä äänestäisi tiedustelulakiin liittyvien perustuslakimuutosten kiireelliseksi julistamisen puolesta, alkoholilain kohdalla kaupoissa myytävien alkoholijuomien prosenttirajan korotusta vastaan ja perhevapaauudistuksessa merkittävien kotihoidontuen leikkauksien ja vanhempainvapaiden pakkokiintiöiden puolesta. Sen jälkeen vaaliuurnilla monet varmasti ajattelisivat ennen SDP:n äänestämistä, muodostaako se myös uhan kauppojen vapaiden aukiolojen pysymiselle voimassa jatkossakin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Isoisäni isä kuului puolueen perustajapolveen. Itse olen ollut SDP:n jäsen 43 vuotta. Eläkkeellä olen ollut nyt kolme kuukautta.

Olen äänestänyt valtakunnallisissa ja kunnallisissa vaaleissa 33 kertaa, 32 kertaa demarien ehdokasta ja kerran Pekka Haavistoa.

Tuula Haataisessa ei ole vikaa. Mutta jos viimeisen kappaleen kauhuskenaariosta toteutuu puoletkin (esimerkiksi kaksi kolmesta ryhmäpäätöksestä niukalla enemmistöllä), äänestän tästä lähtien ilman muuta vihreitä myös eduskuntavaaleissa.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Oppositiopuolueiden kannatus pomppii ylös ja alas, kun ajat ovat vaikeat ja oppositiojohtajat lupaavat kaikkea hyvää kaikile. SDP on vanha ja jämähtänyt paikoilleen ja sen uskollisetkin kannattat vilkuilevat muualle, etupäässä vihreisiin ja ärhäkäimmät menevät vesemmalle. Kaikki demareidet historialliset tavoittet on saavutettu ja kommunistien utopia on kuollut.

Hallituspuolueet tietysti kärsivät, kun hillitontä rahan käyttöä täytyy hillitä. Ei ole vielä oikein selvä mihin Persujen (tai mikä niiden nimi nyt on) kannatus asettuu ja mihin sen kannatajat muuttavat, luultavasti sinne mistä tulivatkin. Kokoomus näyttää pärjäävän omillaan.

Vihreiden kannatus buumi on ainakin minulle mysteeri. Luulevatko sen uudet kannattajat tosiaankin, että vihreiden johto pystyisi ihan oikeesti korjaamaan talouden ja pitämällä yllä nykyistä mammuttimaista julkista sektoria ilman leikkauksia?? Kysyn vaan.

Muistutetaan tässä vielä - kuka tahansa seuraavassa hallituksessa tulee olemaan - että talous on kaiken hyvinvoinnin perusta. Velkaantuminen on lopetettava ja koska Suomi elää viennistä, maailman markkinoilla on pärjättävä. Ainakin oppositiolta näkyy tämä perusasia unohtuvan. Ja kun talous on nyt vhdoin viimein kääntynyt kasvuun, nykyinen kurssi on pidettävä. Hallitusta ei saa vahtaa ennen vaalikauden loppua.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Kyllä Nummelinin analyysi demareista työväenpuolueena on täysin oikea. Sellaiseksi se syntyi ja sellainen sen kuuluu ollakkin. Työmarkkinat muuttuu ja sirpaloituu mutta aina on olemassa työväenluokka jota puolustaa. Kyllä tämän hallituksen alkutaipaleen hyökkäys työväestöä, ja sen "etuja" ja ay-liikettä kohtaan osoitti että niiden puolustamista edelleen kaivataan ja siinä on demareiden paikka.

Nyt pitää olla rohkea ja olla ylpeä siitä identiteetistä mikä on: Työväenpuolueena.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Puoluetoimistohan haluaa käynnistettäväksi pitkäjänteisen ohjelmatyön näistä aiheista:

1. Teknologinen kehitys ja työn murros
2. Ihmisen toiminnan vaikutukset maapallolle
3. Demokratian ja osallisuuden tulevaisuus
4. Kansainvälisen politiikan uusjako
5. Talous ja eriarvoistuminen
6. Rakennemuutos ja kaupungistuminen

Olisi mukavaa, jos keskustelijat osaisivat perustella puoluevalintansa esimerkiksi mielipiteillä näistä kysymyksistä, eikä sillä, miten joku on viime aikoina seonnut sanoissaan tai sängyssään.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Minun kantani näihin kohtiin:

1. Teknologinen kehitys ja työn murros

- Ei tehdä työolosuhteiden huononemista itsestään toteuttavaa skenaariota, vaan työntekijöiden edunvalvonnasta tulee pitää kiinni. Teknologinen kehitys on myönteinen asia, koska se on tähän mennessä aina tuottanut elintason kasvua. Myönteistä on myös, jos se hävittää raskaita ja huonosti palkattuja työtehtäviä, koska tilalle tulee yleensä paremmin palkattuja ja enemmän tietoa ja taitoa vaativia asiantuntijatehtäviä. SDP:n on siksi vaadittava myös laadukasta koulutuspolitiikkaa.

2. Ihmisen toiminnan vaikutukset maapallolle

- Kaikessa taloudellisessa toiminnassa tulee tehdä ympäristö- ja ilmastovaikutusten arviointi. Ympäristöongelmia tulee ratkaista pääasiassa "ekomodernisesti", eli puhtauteen tulee pyrkiä teknisin parannuksin eikä tarkoituksella huonontamalla ihmisten elintasoa. Taloustaantumasta kärsivät aina eniten jo ennestään huono-osaiset, koska eliitillä on monipuolisemmat suojakeinot välttää pahimpien haittojen kohdistuminen heihin itseensä.

3. Demokratian ja osallisuuden tulevaisuus

- Suomessa ja Euroopan Unionissa tulee jatkossakin noudattaa edustuksellista demokratiaa. Suomessa käytävissä vaaleissa tulee noudattaa avointa listavaalia kuten nykyäänkin, jolloin myös henkilökohtaisilla äänimäärillä on merkitystä. Euroopan Unionia tai ainakin euroaluetta tulee kehittää liittovaltion suuntaan. Yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta tulee pitää kiinni. Euroopan Unionin on reagoitava niiden jäsenmaidensa toimintaan, jotka uhkaavat muuttua totalitaarisen järjestelmän suuntaan.

4. Kansainvälisen politiikan uusjako

- Euroopan Unionin tulee välttää tilanteita, joissa Venäjä tai Kiina pääsisivät taloudellisista tai sotilaallisista syistä vaikuttamaan jäsenmaiden sisäpolitiikkaan. Sotilaallinen ja taloudellinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa sen sijaan on järkevää.

5. Talous ja eriarvoistuminen

- Hyvinvointi ja vauraus tulee ensisijaisesti työstä. Minimipalkkojen ja työehtojen valvonnan tulee toteutua pääasiassa yleissitovin työehtosopimuksin, milloin alalla muuten olisi näissä ongelmia ja henkilökohtainen tai paikallinen sopiminen ei riitä. Ihmisten työkykyyn ja osaamiseen tulee panostaa hyvän terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmän keinoin. Vastikkeetonta perustuloa ei pidä hyväksyä, vaan sosiaalitukien on oltava tarveharkintaisia.

6. Rakennemuutos ja kaupungistuminen

- Ihmisten kasautumista suurimmille kaupunkiseuduille tai etenkään pääkaupunkiseudulle tulee hillitä. On eduksi, jos maakunnissakin on edellytykset löytää työpaikkoja. Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmää ei saa huonontaa, joten moottoriteiden muuttamista puistokaduiksi tai Malmin lentokentän tuhoamista ei pitäisi hyväksyä. Helsingin satamiin ja niistä ulos tulee olla helppo pääsy niin matkustajaliikenteellä, henkilöautoilla kuin rahtia kuljettavilla kuorma-autoillakin. Länsimetro on saatava valmiiksi mahdollisimman pian ja tarkoituksenmukaisessa kunnossa.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Te saattte tehdä ihan mitä vaan ja kannatus laskee niin kauan kuin puolueella on Eero niminen varjojohto. Heinäluoma sekottaa pakkaa puoluejohdon ulkopuolella.

Kannatuksenne alkaa nousta, kun joku puolueen johdossa uskaltaa sanoa, että puolueen suurin ongelma on Eero Heinäluoma.

Heinäluoma ei onnistunut sen paremmin puoluejohtajana kuin ministerinäkään. Eikä Eerolle löytynyt edes mitään virkaa turvapaikaksi. Miksiköhän?

Heinäluomalle ei kelvannut Urpilainen eikä näy kelpaavan Rinnekään. No, ehkä Heinäluoma ei saa heitä juoksemaan halunsa mukaan. Ehkä tilanne sitten rauhoittuisi, kun Lindtmanista tulisi Heinäluoman marionettipuheenjohtaja.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Tällä hetkellä SDP:n puheenjohtaja ja merkittävimmän arvovallan käyttäjä on Antti Rinne eikä Eero Heinäluoma. Ei Heinäluomakaan mikään suuremmalla tavalla ongelmallinen henkilö ole, mutta nyt valta ei hänellä ole. Antti Rinteen valinnan puheenjohtajaksi kahteen kertaan ja SDP:n puolueohjelmapäätökset on puoluekokous demokraattisessa ja sääntöjemme mukaisessa prosessissa hyväksynyt. Sama instanssi tulee Antti Rinteen seuraajankin valitsemaan sitten kun aika on puheenjohtajavaihdokselle kypsä.

Jotkut ovat arvostelleet puheenjohtajuuden siirtyessä Urpilaiselta Rinteelle sitä, että puolue olisi ajautunut enemmän ammattiyhdistyssiiven käsiin, mutta ottaen huomioon SDP:n aatteellisen pohjan ja historian, tällainen painotus ei ole ongelma vaan ennemminkin välttämättömyys, jos liikaa lipeämistä oikealle oli tapahtumassa. Kuten leipätekstissäkin totesin, SDP on nyt ja sen pitää olla jatkossakin työväenpuolue eikä se voi mennä rähmälleen Etelärantaan päin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tuossa viimeisessä lauseessa se suurin ongelma juuri on. demarit ei ymmärrä tämän hetken työstä oikein mitään, on juurruttu siihen 8-16 tehdastyöläisen elämään, jota ei muutaman vuoden päästä taida kauheasti edes enää olla.

Nuoret ymmärtävät työn aivan eri tavalla nykyään, ja vapaa-aika on entistä enemmän arvossa, ei enää raadeta yhteisen hyvän eduksi, eikä liitoilla ole mitään muuta merkitystä kuin maksaa päivärahaa, jos jää työttömäksi.

Nuoret eivät ole demareita ottaneet omakseen, enkä usko, että sellaista käännettä ihan heti tapahtuu, vihreillä, kokoomuksella ja vasemmistoliitolla on jotenkin nuorekkaampi ote kaikkeen.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #6

Onhan minullakin kokemusta opiskeluaikoina useista osa-aikatöistä, joista osa työehdoiltaan umpisurkeita, joten sellaisten kokeminen on nimenomaan tärkeää, jos haluaa ymmärtää, miksi työntekijöiden edunvalvonta on tärkeää. Nykyinen työni on aika tavanomainen täyspäiväinen työ työajoiltaan, joskin työn alku- ja loppuajat joustavat jossakin määrin niin, että tavanomainen työaikani on ennemminkin 9-17 kuin 8-16. Välttyy aamuruuhkilta.

En tiedä, eroaako nuorempien ajatus- ja kokemusmaailma tässä suhteessa paljonkin, mutta joillakin voi olla sellaisia harhakäsityksiä, jotka johtavat etenkin ammattiliittoon kuulumisen väheksyntää. Jotkut saattavat kokea, ettei liitoista ja kassoista ole apua opiskelijoille tai osa-aikaisille työntekijöille, jotkut taas saattavat aiheetta kuvitella olevansa porvarillisempia kuin oikeasti ovatkaan. Vaikka työ olisi keskimääräistä paremmin palkattu asiantuntijatehtävä ilman alaisia, ei pitäisi kuitenkaan unohtaa olevansa työväkeä eikä sen sijaan esimerkiksi "melkein johtaja". Realismi omasta asemasta iskee vasta isojen YT-neuvottelujen myötä, erityisesti niiden osalta, jotka asuvat "rakennemuutospaikkakunnilla".

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #6

Suo­mes­sa on ol­lut va­sem­mis­to­e­nem­mis­töi­nen edus­kun­ta vii­mek­si vuo­si­na 1966-1970. Sii­tä kan­na­tus on pik­ku­hil­jaa va­jon­nut ny­kyi­sel­le ta­sol­leen.

MAA­SEU­DUN Tu­le­vai­suus -leh­ti tut­ki suo­ma­lais­ten po­liit­tis­ta suun­tau­tu­mis­ta .
Aa­te­maa­il­mat ja­kau­tui­vat mie­len­kiin­toi­ses­ti toi­sin kuin puo­lu­e­kan­na­tuk­sel­la mi­tat­tu­na.

Mit­tauk­sen mu­kaan suo­ma­lai­set ovat kal­lis­tu­neet po­liit­ti­ses­ti oi­ke­al­le, mut­ta ero ei ole yh­tä sel­vä kuin puo­lu­ei­den kan­na­tuk­ses­ta voi­si pää­tel­lä. Oi­keis­toon lu­kee it­sen­sä 56 pro­sent­tia kan­sas­ta ja va­sem­mis­toon 44 pro­sent­tia.

Kes­kus­tan kan­nat­ta­jis­ta 83 pro­sent­tia tun­tee kuu­lu­van­sa oi­keis­toon ja
-17 pro­sent­tia jon­kin ver­ran va­sem­mis­toon.
- Ko­koo­muk­sen kan­nat­ta­jat tun­te­vat it­sen­sä lä­hes täy­sin oi­keis­to­lai­sek­si.

Pe­rus­suo­ma­lai­sis­ta enem­mis­tö ko­kee kuu­lu­van­sa oi­keis­toon, mut­ta huo­mat­ta­va osa,
-39 pro­sent­tia, ko­kee kuu­lu­van­sa jon­kin ver­ran va­sem­mis­toon.
- Myös vih­reis­tä löy­tyy sekä oi­keis­to­lai­sit­tain et­tä
-va­sem­mis­to­lai­sit­tain ajat­te­le­via.

TUT­KI­MUS EI ker­ro, mitä ih­mi­set tar­koit­ta­vat oi­keis­to­lai­suu­del­la ja va­sem­mis­to­lai­suu­del­la.

SDP ajamat asiat kuten sosiaaliturva ,yhdenvertaisuus kyllä kelpaa kaikille. Mutta "näppylöitä" tulee "kommunistipelosta" ?
Siitäkin huolimatta että Kekkosen aikana EK ja länsi rahoitti demareita kommunistivastaiseen työhön.
Propakanda on uponnut hyvin mitä oikeisto on käyttänyt-18 lähtien.
Tuokin lähti työväen ja torpparien taistelusta työoloja vastaan .

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Mikko Nummelin

" Kuten leipätekstissäkin totesin, SDP on nyt ja sen pitää olla jatkossakin työväenpuolue eikä se voi mennä rähmälleen Etelärantaan päin."

Tähän lauseeseen kiteytyy koko SDP:n poteroissa historiallisesti pysyvä ja pyhä mielikuva ikuisesta taistelusta "herroja" ja yrityksiä vastaan.

Koska demarit ymmärtävät, että Etelärannan intressit edunvalvonnassa ovat aivan muualla kuin ay-keskusjärjestöjen kanssa käytävissä iänikuisessa palavereissa pohdinnasta konseksuksesta, yleissitovuudesta, etc.

EK luopui keskusjärjestösopimuksista jo vuonna 2016. Sen seurauksena EK ei enää tee keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja. EK ei myöskään voi olla osapuolena keskusjärjestösopimuksissa, jotka liittyvät sääntömuutoksen alaan kuuluviin työmarkkinakysymyksiin. Ei näistä asioista päätetä eduskunnassa. Ne ratkaistaan liittotasolla ja paikallisesti sopien. Ei siihen puoluetta tarvita.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #10

Elinkeinoelämän Keskusliitto voi joutua maksamaan kalliin hinnan sääntömuutoksestaan, jos liittokierros käy sen jäsenliitoille kalliiksi. Ainakin on selvää, että useat ammattiliitot haluavat repiä oman alansa kilpailukykysopimuksen ja tulevat niin tekemään. Voidaan nähdä se päivä kun Kokoomus joutuu maanittelemaan EK:ta palauttamaan sääntönsä tältä osin vanhaan muotoonsa, jotta tulevina vuosina voitaisiin palata tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #10

" Kuten leipätekstissäkin totesin, SDP on nyt ja sen pitää olla jatkossakin työväenpuolue eikä se voi mennä rähmälleen Etelärantaan päin."

Tarkoitatko kun Sipilä kepu päätti nyt toteuttaa EVAN ja EK toiveita?
EK ex-yritysjohtaja Sipilä saneli säännöt .Ota tai leikataan lisää heikoimpien sosiaaliturvaa ja pienituloisilta .

Ei sdp ole rähmällään .Mutta "sekundaporvarit" palkansaajat on kun on äänestänyt kepu,kok suurimmiksi puolueiksi -03-19.
Sitä saa mitä tilaa. Täydennettynä "työväenpuolue" persuilla /Sp.
YTK 360 000 jäsentä kokoomuksen yritysjohtajan perustamassa kassassa.
Hyvin ajoi Häkämies edm.asioita.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Jos jostain syystä pitäisi valita työväenpuolue ilman sosialismia tai sosialismi ilman työväenpuoluetta, valitsisin jälkimmäisen, koska sosialismi on arvojärjestelmä ja työväki voi olla myös hallitseva luokka.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #15

Mitä sinun mielestäsi sosialismi on tämän päivän tietoyhteiskunnassa?
Minulle se on yhä enemmän haamu menneiltä vuosikymmeniltä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #30

Kuten muuan amerikansuomalainen, jota viime vuosikymmenten kielenhämärrys ei ollut tavoittanut, totesi: yhteisölliseen tai yhteiskunnalliseen hallintaoikeuteen perustuvaa kansantalouden suunnittelua.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''SDP:n eduskuntaryhmä saattaa joutua jo syksyllä ottamaan konkreettisesti kantaa A-oluisiin''

Siinä on haastetta. Kepu kompastui jo kaljapullon korkkiin.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Keskustapuolueen ohjelmassa taitaa edelleen olla kaupoissa myytävien alkoholijuomien enimmän sallitun alkoholipitoisuuden laskeminen 3,7 tilavuusprosenttiin.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#9
Demareilla olisi ollut aikaa hoitaa viinit maaseudun kauppoihin.

Se olisi ollut kova isku Kepun vyön alle. Palvelut olisivat jääneet maalle.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #14
Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Sosialidemokraattien kannatuksen alamäkeä ja yleistä heikkoutta on nähty tänä vuonna Euroopassa. Esimerkiksi Ranskassa sosialistien kannatus koki suoranaisen romahduksen viime kesäkuussa pidetyissä parlamentin alahuoneen vaaleissa.

"Suurin häviäjä oli pienpuolueeksi kutistunut sosialistit, joka sai vain 29 edustajaa, liittolaisineen yhteensä 44. Aiempi valtapuolue hävisi yli 250 paikkaa edellisvaaleihin verrattuna." https://yle.fi/uutiset/3-9678218 . Häviö katastrofaaliset 250 paikkaa!

Vastaava totaalinen romahdus tapahtui työväenpuolueelle Hollannin vaaleissa tänä vuonna.
Saksassa nähdään vielä syyskuun aikana, onko Martin Schulz'ista Angela Merkelin haastajaksi. Ennakkoon ei tilanne Saksassakaan näytä hääviltä sosialidemokraattien kannalta.

Sosiaalidemokraattinen puolue on perinteisenä valtapuolueena tulossa tiensä päähän myös Suomessa. Viimeaikaiset kannatusmittaukset ja puolueen selvästi heikentynyt kyky hallita omia rivejään puhumattakaan poliittisen ilmatilan laajemmasta hallinnasta osoittavat selkeästi sen, mihin suuntaan puolueen tulevaisuus on menossa.

Syitä kannatuksen kuihtumiseen on luonnollisesti hartaimmin puitava turvallisesti puolueen sisäisessä piirissä. Toki minäkin ulkopuolisena tarkkailijana voin vaikkapa Jari-Pekka Vuorelalle valottaa omaa näkemystäni asiaan, jos hän sitä nimenomaan pyytää. ;)

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Ranskassa sosialistien kannatuksen laskuun oli selvästi havaittava syy, koska he hallitusvastuussa ollessaan yrittivät heikentää työehtoja.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

"Heikentynyt kyky hallita omia rivejään" on ilmeinen havainto, mutta yritätkö selittää asian sillä itsellään?

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Kysyt: " ilmeinen havainto, mutta yritätkö selittää asian sillä itsellään?"

Puoluehajaannus on koettua todellisuutta sosiaalidemokraattien takavuosilta. Selkäänpuukottajista ei ole puolueessa ollut pulaa historian saatossa. Rinteen viime päivinä esille ottama puukkoilmaus kertoo tilanteen vakavuudesta; siis hajaannuksen tilasta de facto tätä nykyä SDP:ssä.

Heinäluoman, Jaakonsaaren, Lipposen etc. kaltaiset kovanaamat sekä Urpilaisen kaltaiset sukkahousudaamit ym. kukkaset eivät ole puolueen vetovoimaa lisänneet. Varsinkaan kun ideologinen pohja on hataralla pohjalla.

Erkki Tuomiojan kaltainen sovintopoliitikko olisi pitänyt ajoissa valita johtoon.

Enpä silti odota, että tässä olisi mitään viisautta syntyperäiselle demarille.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #33

Tuomiojan valintaa kannatin silloin, kun sen aika olisi ollut. Puoluehajaannuksen historiaan voi nykyään tutustua kätevästi mukana olleiden muistelmista:

http://jpvuorela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174470-k...

Käyttäjän paiviruippo kuva
Päivi Ruippo

Elämässä on kyse siitä, että ihminen erottaa oikean ja väärän toisistaan sekä siitä, että muistaa oikeudenmukaisuuden kaikissa asioissa.

Kun ihminen tekee väärin tai vääryyttä, niin hän on vastuussa siitä ja sen mahdollisista seurauksista ja hänen tulee kantaa vastuunsa.

Elämän tarkoitus on muutoksessa koko ajan kuten on elämäkin.

Nämä asiat olisi jokaisen puolueen ja sen edustajien hyvä pitää mielessään koko ajan!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Jos SDP valitsisi puheenjohtajakseen henkilön, joka haisee peittelemättömästi luonnolliselta hieltä, kyseisellä työväenpuolueella voisi vielä olla pieni mahdollisuus jatkoaikaan eli muutamaan lisävuoteen yli 10 % kannatuksella.

Käsitykseni perustuu yleiseen elämänkokemukseen ja intuitioon.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Toivotan SDP:lle sellaista menestystä, joka vaikuttaa korjaavasti maan epäkohtiin. Kaikkia ei SDP:n tarvitse korjatakaan, kunhan ei tee itse enempää virheitä kuin korjauksia.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Olen melko varma, etten ole koskaan äänestänyt demaria mihinkään tehtävään vaikka olen toki ollut ison osan työurastani työntekijänkin roolissa. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana demarit eivät ole onnistuneet vakuuttaamaan siitä, että heidän leirissään olisi jonkinlainen tuntuma yhteiskunnan kehittymisestä ja varsinkaan kehityksen nopeudesta. Teollisuusyhteiskunnan päälle rakennettu hyvinvointiyhteiskunta on jo mennyttä maailmaa. Nykyisin elämme palveluyhteiskunnassa, joka on matkalla kohti robotisaatioyhteiskuntaa. Demarit ovat pari sukupolvea kehityksessä takamatkalla, enkä nyt tarkoita ihmissukupolvia, vaan yhteiskunnan kehitysvaiheita. Demarit eivät ole aikoihin tarjonneet ratkaisuja, joita alle nelikymppiset pitäisivät uskottavina. Helpointa olisi antaa rukkasten pudota ja perustaa raunioille jonkinlainen perinneyhdistys. Sen vetäjäksi Rinne olisi mies paikallaan.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Demarien perusvirhe on ollut viimeaikainen jatkuva yhteistyö pääomapuolue Kokoomksen kanssa. Paavo Lipponen jopa ajoi puolueensa monessa mielessä Kokoomuksesta ohi oikealle. Kataisen-Stubbin "sekametelisoppahallitukessa" Sdp:n asema oli täysin mahdoton. Eihän vasemmistolaista politiikkaa voi ajaa, jos puolue roikkuu oikeistopuolueen vetämän hallituksen apupuolueena.

Demarien ja Vihreiden olisi lopetettava kaunainen nahistelu. Niiden olisi muodostettava seuraavia hallitusneuvotteluja varten Suomen Labour-koalitio. Mukaan tulisivat ilman muuta myös Vasemmistoliitto ja persujen toimintaan tuskastuneet kodittomat äänestäjät.

Demarien pitäisi olla pelkästään iloisia Vihreiden menestyksestä. Se kannatus valuu Labourin laariin. Oikeistolaistuneeseen Sipilän-Bernerin Keskustaan tuskastuneet äänestäjät taivuttaisivat ennen pitkää myös Keskustan Labour-blokkiin. Siinä olisikin jo vahva hallituspohja. Ei ole tärkeää, onko pääministeri demareista vai Vihreistä. Labour-koalitiosta hän olisi kuitenkin.

Rikkaiden rikastuminen ja köyhien kurjistuminen on Suomen ja koko maailman kammottavin kehityskulku. Sen torjumiseen tarvitaan Labouria, työn puolueiden yhteistyötä.

On päästävä eroon Suomen pölkkypäisestä "sekametelisoppahallituskulttuurista" ja siirryttävä pohjoismaiseen sivistyneeseen blokkihallituskäytäntöön. Siinä olisi demareille ohjelmaa. Kannattaisi tehdä nöyrin mielin opintomatka Länsi-Euroopan demokratioihin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Persujen hajoamisen jälkeen tähän blokki-ideaasi voi suhtautua aikaisempaa myönteisemmin. Sillä täsmennyksellä, että kaikesta yhteistyöstä PS:n ja sen perinnejärjestöjen kanssa pitää ennen vaaleja sanoutua irti. Järjestöjä äänestämään välillä erehtyneet voidaan tietysti toivottaa tervetulleiksi.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Jari-Pekka Vuorela, 23.
En suinkaan tarkoita, että olisi houkuteltava persuja Labour-blokkiin. Persut ja Siniset olisi jätettävä kiehumaan omaan liemeensä. Sen sijaan olisi saatava niiden turhautuneet äänestäjät ymmärtämään, että nyt Sdp, Vihreät ja muut työväenpuolueet ovat vihdoinkin viisastuneet ja lakanneet uskomasta, että on järkevää istua apupuolueena pääomapiirien etuja ajavissa hallituksissa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Lainaus:
Demarien perusvirhe on ollut viimeaikainen jatkuva yhteistyö pääomapuolue Kokoomksen kanssa. Paavo Lipponen jopa ajoi puolueensa monessa mielessä Kokoomuksesta ohi oikealle.

Olikohan noinkaan? Et tainnut huomata että -87 eduskunnassa oli porvarienemmistö.
Kepu,kok,rkp.
-95 siihen liittyi uusi porvaripuolue vihreät.
-03 muuntui MSP/ps,krst.pikku kok.

Ja kun jatkettiin kok Holkerin hallituksessa päätettyjä asioita .Lisäksi kepu Ahon ja EU tulevilla ohjeilla .Ei siinä sdp paljon ollut vaihtoehtoja.

Nythän kaikki eduskuntapuolueet on -03-19 tehnyt EU ja kepu,kok politiikkaa.Kukin vuorotellen edm.hallituksissa. Nyt Persutkin.

Oliko EVA/EK tullut ehdotus edm.puolueille vaihtaa porvaripuolueeksi EU myötä (kepu,Msp,krst?)
Nyt vasemmistoa 2-7 porvaripuoluetta .

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Huvittavaa seurata, kun demarien lähes kymmenpäinen nuoriso-osasto (yli 60v alle 80v) käy debattia kuolevan kansanliikkeen "tulevaisuudesta".

Kun mielipiteen kirjoittaja hyvin sosialidemokraattisesti julistaa hyvinvoinnin syntyvän työstä, unohtaen, että ilman yrittäjiä sitä työtä ei syntyisi alkuunkaan, niin yksi nimeltämainitsematon tamperelainen syntymädemari (kertoo jotain kyvystä omaehtoiseen ajatteluun) haaveilee sosialismista, jossa ei ole sosialistipuoluetta, mutta valta olisi työläisillä. Olisiko se vaikka niin kuin Orwellin Eläinten Vallankumouksen ihanneyhteiskunta?

Mukana äänessä on myös demarien (vakiovieras) naisfilosofi, joka ei osaa kolmea lausetta kirjoittaa edes joulusta toteamatta, että persut ovat senkin pilanneet. Ennen oli sentään valkoiset joulut, mutta kun persut pääsivät hallitukseen...

Tämä on kuin joku "Hassunkuriset (eläkeläis)perheet". Ei ihme, että nuoret kiertävät kaukaa koko liikkeen tai sen vähän mitä siitä on jäljellä.

Miksi ette muuten käy tätä puolueen sisäistä debattia Demokraattissa? Ai niin, eihän sitä lue enää kuin Erkki Tuomioja ja Liisa Jaakonsaari.Samat puolueen +70v. tähdet, jotka sinne vielä omia houruisia ajatuksiaan kirjoittelevat.

Lähes koko Demarien jäljellä ollut toimitushan pantiin kylmästi pihalle viimeisimmän vaalitappion jälkeen 2015. Näköjään demareita itseään ei koske ajatus siitä, että "hyvinvointi syntyy työnteosta"?

P.S. Jos alkoholilainuudistus on SDPlle aidosti kohtalon kysymys, niin mitä virkaa tällaisella puolueella enää ylipäätään on?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Sanoin täsmälleen päinvastoin. Nykyäänhän palkkatyöväestö on hallitseva luokka. Tuskinpa kertaus keski-ikäistä lukemaan opettaa, mutta sanotaan se nyt uudelleen:

"Jos jostain syystä pitäisi valita työväenpuolue ilman sosialismia tai sosialismi ilman työväenpuoluetta, valitsisin jälkimmäisen, koska sosialismi on arvojärjestelmä ja työväki voi olla myös hallitseva luokka."

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Nykyäänhän palkkatyöväestö on hallitseva luokka."

Ja päättivät ihan itse ettei pääomatuloveroja tarvitse maksaa jos ei halua mutta palkkaveroista ei tingitä ja tasaveroja lisätään.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tässä muuten jälleen luettelo Tapani Tuomisen omaehtoisista ajatuksista:

http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/tapanituo...

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Kiitos J-P Vuorela.

En kyllä vieläkään saanut vastausta, miksi te demarit ette käy tätä tyhjänpäiväistä keskustelua Demokraatissa?

"Kohtalon syksy"...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset