*

mikkonummelin

On suuri asia, jos alkoholilainsäädännön muutos saadaan edes äänestykseen

  • Äänestykseen päätyminen on tärkeä etappi alkoholilainsäädännön suunnan otossa
    Äänestykseen päätyminen on tärkeä etappi alkoholilainsäädännön suunnan otossa

Alkoholilain uudistusta on vatvottu kuukausitolkulla edestakaisin ja varsin ristikkäisiä arvioita on esitetty siitä, meneekö vähittäiskaupoissa myytävien alkoholijuomien prosenttiluvun korotusta menevät ehdotukset läpi vai eivätkö. Osa arvioista on sellaisia, että eduskunnan enemmistö ei olisi valmis tätä prosenttilukua korottamaan nykyisestä, toivottavasti ei nyt ainakaan madaltamaan.

On kuitenkin suuri merkitys sillä, että lakimuutos menisi yleensä eduskunnan suuren salin äänestykseen. Kun tähän asti vääntöä asiasta on käyty ennemminkin Euroopan Unionin tasolla Suomelle ja Ruotsille myönnettävistä poikkeuksista pitää alkoholimonopolia tai 2004 rauenneesta tuontikiintiöpoikkeuksesta, koko sinä aikana kun nykyiset suomalaiset keski-ikäiset ovat olleet äänestysiässä, eivät yksittäiset kansanedustajat ole joutuneet sitovassa äänestyksessä paljastamaan mielipidettään tästä asiasta. Mikäli yksittäiselle äänestäjälle juuri tämä kysymys on tärkeä, seuraavat eduskuntavaalit ovat joka tapauksessa sopivan pian, että äänestyspäätökseen voi antaa tämän äänestyksen tuloksen vaikuttaa.

Vaikka paljon on puhuttu vapaiden käsien antamista äänestykseen, on riski, että se ei yllättäen koskekaan enää korkeamman prosenttirajan puolesta äänestämistä. Keskustan, SDP:n ja Vasemmistoliiton ryhmiin kohdistuu valtavasti katseita. Kukaan ei usko, että puoluekuria ei olisi käytetty, jos näissä ryhmissä päädyttäisiin yksimielisesti tai lähes yksimielisesti matalamman prosenttirajan kannalle. Kun liberaalin puolen murskaavasti voittamaa (*) kauppojen aukioloaikojen vapauttamistaistelua muistuttava taistelu alkoholiipolitiikan suunnasta jatkuu, tämä äänestystulos tulee pitkäksi aikaa profiloimaan eri puolueita.

-----

(*) Murskavoitosta voidaan todellakin puhua, kun erityispitkät aukiolot myöhään yöhön asti ovat laajentuneet koskemaan myös kaikkein tärkeimpiäkin kirkollisia ja kansallisia juhlapyhiä eikä vain tavanomaisia sunnuntaipäiviä. Kuluvana juhannusviikonloppuna useat Prismat koko maassa ovat auki kello 23 illalla asti tai muutamassa tapauksessa kellon ympäri.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Itse, suureen ikäluokkaan kuuluvani toivon, että demariedustajat eduskunnassa luottaisivat uuden sukupolven kykyyn tulla toimeen alkoholin vapaan saatavuuden kanssa. Itse kannatan kaikkien alkoholituotteiden tuomista marketteihin syystä. että uskon, että nykysukupolvi ymmärtää alkohoholin liikakäytöstä johtuvat vaarat.

Toimituksen poiminnat