mikkonummelin

Työosuuskunnan kautta työskentely poikkeaa tavanomaisesta työsuhteesta

  • Toimihenkilöliitto ERTO:n kassa on riitauttanut freelancerin työttömyyskorvaukset
    Toimihenkilöliitto ERTO:n kassa on riitauttanut freelancerin työttömyyskorvaukset

Kolme päivää sitten Suomen Freelance-Journalistit julkaisi lyhyen tiedotteen työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksestä, jonka mukaan työosuuskunnan kautta tehtävä työ ei ole työsuhteista vaan yrittäjyyttä. Päätöksen seurauksena ERTO:n, joka todennäköisesti oli kanteen nostanut, työttömyyskassa peri takaisin työosuuskuntaan kuuluneen freelancerin työttömyyskorvauksia. On valitettavaa, ettei koko päätöstekstiä ole luettavissa mistään, koska se parantaisi olennaisesti ulkopuolistenkin mahdollisuuksia arvioida tilannetta ja käyttää omaa harkintaansa, mikäli itse joskus työosuuskunnassa toimisi.

SFJ:n tiedotteessa esiintyy väite, jonka mukaan " ... lisäksi monien kassojen verkkosivuilta, jopa Erton, löytyy tietoa siitä, että työssäoloehtoa kertyy työosuuskunnissa. " Vilkaisin kyseessä olevaa ERTO:n tiedotetta, joka löytyy heidän sivuiltaan ja on päivätty viime vuoden kesäkuun ensimmäiselle päivälle. Tiedote ei väitä kaiken osuuskuntatyön olevan työsuhteista, vaan siellä on esimerkiksi seuraavia huomautuksia:

" Työosuuskunnille tehtyä työtä arvioidaan yleensä työttömyysturvalain työsuhteessa tehtyä työtä koskevien säännösten perusteella. Jos työosuuskunnassa on vähemmän kuin seitsemän jäsentä, heitä pidetään työttömyysturvajärjestelmässä yrittäjinä. "

" Laskutusosuuskuntien kautta tehtävää työtä arvioidaan työttömyysturvalain työsuhteessa tehtyä työtä koskevien säännösten perusteella, jos työnhakija esittää työ- ja elinkeinotoimistolle esimerkiksi osuuskunnan kanssa tekemänsä työsopimuksen.

Lisäksi edellytetään, että osuuskuntaa voidaan ylipäätään pitää työnantajan asemassa olevana. Työnantajana pitäminen edellyttää, että osuuskunta itse harjoittaa liiketoimintaa eli esimerkiksi tarjoaa nimissään niitä palveluja, jonka tekemiseksi työnhakija on työllistynyt. "

Tämä antaa ymmärtää, että monissa tapauksissa työssäoloehto ei siis täyty.

Työttömyyskorvauksia koskevasta lainsäädännöstä päättää eduskunta, todennäköisesti kolmikantaisen valmistelun jälkeen, koska kysymyksessä on työelämää suoraan koskettavaa lainsäädäntöä. Olisi myös täysin mahdollista laatia kansalaisaloite, jossa lainsäädäntöä muutettaisiin suopeammaksi työosuuskunnan kautta itsensä työllistäviä kohtaan.

Toisaalta kysymys säännösten lieventämisestä tältä osin ei ole helppo. Ansiosidonnainen työttömyyskorvausjärjestelmä on hyvyydestään huolimatta taloudellisesti kallis kokonaisuus ja sen maksatuksen edellytyksiin ja rahoitukseen on kiinnitettävä poikkeuksellisen paljon huomiota. On esimerkiksi mahdollista, että jos työosuuskunnissa työskentely määritellään työsuhteiseksi, joudutaan myös huolehtimaan siitä, että muutkin työsuhteen edellytykset ja sosiaaliset vastuut ovat kunnossa. Ei riitä, että ansioista maksetaan pelkkä ansiotulovero, vaan lisäksi tarvitaan työaikakirjanpito, kaikki pakolliset työntekijä- ja työnantajamaksut, joista ansiosidonnainen työttömyysturva pääosin rahoitetaan ja irtisanomissuoja. Irtisanomissuoja on tärkeä siksi, että se ehkäisee työntekijöitä putoamasta työttömyyskorvausten varaan ja helpottaa tältä osin kassojen taloutta. Osuuskunnalla pitäisi olla tällaisia varten ylimääräisiä rahastoja, joihin ei raha tule keneltäkään muulta kuin jäseniltä. Uskon, että ketä tahansa freelanceria hirvittäisi kun näkisivät koko hintalapun ja asiaan liittyvän piiloverokiilan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kun erityisesti journalisteista on kyse, kannattaa huomata, että Journalistiliitto perustaa parhaillaan työosuuskuntaa, joka hoitaa vuorenvarmasti kaikki työnantajavelvoitteet.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Tämä on oikein ja mainitunlaisessa järjestelyssä kuuluukin normaalien ansiosidonnaisten työttömyyskorvausten ja työssäoloehtojen olla voimassa. Sen sijaan kun olen sosiaalisessa mediassa nähnyt paikoin varsin aggressiivistakin laskutuspalveluiden mainontaa, ne jättävät mielikuvan siitä, että pakollisia työntekijä- ja työnantajamaksuja eläkemaksuineen pyrittäisiin välttelemään ja koko sitä hintalappua, mikä vaaditaan Suomessa lailliseen työsuhteeseen ei olla valmiita kuittaamaan.

Toimituksen poiminnat