mikkonummelin

Työstä maksettava palkka ja vaimentava vipuvaikutus

  • Fysiikan lisäksi vipuvaikutuksista puhutaan myös taloustieteessä
    Fysiikan lisäksi vipuvaikutuksista puhutaan myös taloustieteessä

Teknillisen korkeakoulun eli nykyisen Aalto-yliopiston rahoitusteorian kurssilla käsiteltiin erilaisten johdannaisten hinnoittelua ja eräänä sovelluksena selitettiin vivuttaminen, jossa velkarahalla voidaan moninkertaistaa sijoituksen mahdolliset voitot, mutta myös tappiotkin, mikä on etenkin pörssikurssien notkahduksissa tuottanut epämiellyttäviä yllätyksiä uskalikoille. Vastaavasti vaimentavia vipuvaikutuksia haetaan ostamalla suojauksia riskipitoisimmille kohteille.

Jotkut ihmettelevät miksi työsuhde on alunperinkään keksitty, ammattiyhdistysliikkeen vaikutuksesta nykymuotoonsa kehittynyt ja miksi työ ei voi kokonaisuudessaan korvautua harmittomasti pelkällä pienyrlttäjyydellä. Tässäkin on kyse vaimentavan vipuvaikutuksen hakemisesta. Yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen, mutta työntekijät ovat vapaaehtoisesti luopuneet vaatimasta voitto-osuutta ja tyytyvät palkkaan ja kohtuullisiin työsuhde-etuuksiin, jotka ovat työsuhteen aikana verraten vakioita pieniä yleiskorotuksia ja mahdollisesti henkilökohtaisia palkankorotuksia lukuunottamatta. Vastineeksi tästä myönnytyksestä työntekijät odottavat työsuhteensa pysyvyyttä, irtisanomissuojaa ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa, jolloin mahdolliset yrityksen talouden heikkoudet eivät pääse realisoitumaan työntekijöiden vahingoksi täydellä voimalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Vipuvaikutus on varmasti yksi harhaanjohtavimpia käsitteitä juuri sen vuoksi, että siinä näkökulma on kapeasti yhdessä toimijassa. Jos velkavivuttaja ei kykene velkojaan maksamaan, kenelle vastuu siirtyy, ja mitä se vastuu mahdollisesti tarkoittaa? Näistä ei yleensä keskustella, vaikka syytä olisi.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Tästähän on keskusteltu, koska osa 2009 talouskriisistä oli nimenomaan kiinni siitä, että johdannaiskauppojen vaikutukset ketjuuntuivat läpi koko rahoitussektorin. Tiedetään myös, että asuntolainamarkkinoiden häiriöistä seuraa herkästi pankkikriisi.

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Aivan. Ja jos mennään vielä pidemmälle, niin täytyy tarkastella myös pankkiriisien seurauksia, kuten valtion omaisuuden yksityistämisiä, ym. Koko länsimainen talousjärjestelmä perustuu siihen, että yksittäiselle toimijalle näytetään vain pieni osa kokonaisuudesta.

Toimituksen poiminnat