mikkonummelin

Suomessa ei ole suoraa työvelvoitetta

  • Työtä tehdään palkan eteen ja jos palkkarahoja ei tarvitse, töistä saa kieltäytyä
    Työtä tehdään palkan eteen ja jos palkkarahoja ei tarvitse, töistä saa kieltäytyä

Monissa ammattiyhdistysliikkeiden ja lakkoilun vastaisissa mielipidekirjoituksissa tunnutaan tekevän epäsuora vaatimus siitä, että tiettyjen avainalojen työntekijät eivät saisi itse päättää järjestäytymisestään, halutessaan maksaa liittojensa jäsenmaksuja ja olla oikeutettuja lakkokorvauksiin, mikäli liitto lakkoilusta haluaa kollektiivisen päätöksen tehdä. Alat, joilla tapahtuvasta lakkoilusta ollaan eniten huolissaan ovat tyypillisesti sellaisia, että vaikka niiden työntekijöillä ei yleensä korkeakoulutusta tai harvinaisia erikoisosaamisia olisikaan, niille kuitenkin on tyypillistä se, etteivät työntekijät ole massoittain "liian helposti korvattavia", johtuen vaikkapa turvallisuussertifioinneista ja erikoisajokorttivaatimuksista.

Kun raaputtaa hieman enemmän ammattiyhdistysliikevastaisen uusliberalistisen maailmankuvan pintaa, havaitsee helposti, ettei siinä liberalismin ja vapauden ihanteet olekaan tarkoitettuja kaikille, ei edes omille kansalaisille, vaan ainoastaan tietylle riittävästi omistavalle väestönosalle, tyypillisesti vähemmistölle, jolla on erityinen oikeus olla "vapaita kansalaisia". Muita kansalaisia pidetään läpi elämänsä opiskelu-, maanpuolustus-, tai työvelvoitettuina, mikäli heillä on riittävä työkyky sinne, työkyvyttömiä tai vajaatyökykyisiä yritetään sen sijaan tupata huutolaisiksi ja hyväntekeväisyysjärjestöjen avustusten varaan. Joka tapauksessa työkykyisen keski- tai matalatuloisesta taustasta olevan henkilön vapaaehtoinen jättäytyminen työelämän tai standardoidun opinto- ja työputken ulkopuolelle katsotaan jonkinlaiseksi järjestelmää vastaan kapinoinniksi ja huonoksi esimerkiksi. Pelätään myös, että välivuoden pitäneet ylioppilaat tai myöhemmällä työuralla vuorotteluvapaalaiset hoksaisivat vahingossa runsaamman vapaa-ajan arvon, mikä vaikuttaisi myöhemmin siihen, miten suhtautuvat eri työ- ja opiskelupaikkatarjousten vastaanottamiseen.

Lakkoilu taas rikkoo "työvelvoitteiden" ihannetta siten, että tietyn erikoisammattikoulutuksen saaneelle lyödään oman alansa työvelvoitetun leima. Lueskelin viime vuonna brittiläistä verkkolehtien keskustelupalstakirjoittelua Lontoon metrolakoista ja niissä useammassakin vaadittiin lakkoilijoille ja AY-johtajille hillittömiä rangaistuksia ja korvausvelvoitteita ja syytettiin siitä, että metron operointiin yhteiskunnan varoilla rahoitettujen koulutusten saajat "varastaisivat" kun eivät työskentelisi koulutuksensa mukaista työtä tehden kuuliaisesti työnantajalleen. Metrokuljettajat ja metron asetinlaitteita operoivat valvomotyöntekijät ovat ammattikunta, joita ei Isossa-Britanniassakaan liene koulutettu kovin paljoa "varastoon", ainakaan lakonmurtohalukkaisiin määriin asti.

Jostakin syystä Suomessa samoin kuin monissa muissakin maissa taloustaantumaa yritetään käyttää härkäpäisesti tekosyynä alentaa työvoimakustannuksia ja maksattaa ongelmia pienituloisilla raskaan työn tekijöillä. Ei sellainen käy. Yhteiskunnalliset jännitteet kasvavat ja kalliiksi käyvät työmarkkinakonfliktit uhkaavat lainsäädännöstä riippumatta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Armeija ei saa lakkoilla. Se on jo siten voimassa. Poliisi ja pelastustoimi on myös rajoitetun lakko-oikeuden piirissä.

Paljonko lääkärilakko tappoi potilaita pakosta, ei kukaan halua kertoa.

Pekka Iiskonmaki

Suomessa jo 2000 euron kuukausipalkasta progressio puree 7%. Miksi SDP ei tehnyt asialle mitään, kun oli hallituksessa?

Tuolla palkalla ei kannatta käydä töissä. Auto ja polttoaine vievät leijonanosan palkasta.

Liian suuret verot estävät töissä käynnin ja SDP jatkaa jeesusteluaan. Todella pirullinen ja kaksinaamainen puolue.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Vaikka juhlapuheissa ansiotuloveron kevennys on todella suosittu teema, realismi valtion budjetin tulopuolella on tyly; tuloverot ovat toiseksi tärkein verolaji kulutusverojen jälkeen. Yksinkertaistetusti sosiaali- ja terveydenhoitomenot, jotka ovat Suomessa korkeita, joudutaan kattamaan palkkaveroilla ja arvonlisäverolla.

Pekka Iiskonmaki

#6
Julkinen sektori on pöhötautinen ja siellä on suunnatonta tehottomuutta.

Homma ei vaan toimi ja SDP on jeesustelun mestari. Lisäksi vika on aina muissa. Ei koskaan demareissa.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Kyllähän lakko-oikeus pitää olla, sensijaan laittomien lakkojen sakkomaksut ovat olemattomat.

Hyvän esimerkin sakkomaksuista antaa esimerkki, jonka jostain luin. Joku oli laskenut - tosi hyvätuloinen kylläkin - että jos hän ajaa 80 kilometrin nopeusrajoitetulla aluella 101 km/h, hän saa sakkoa 190 000 euroa. Ja monessa tapauksessa minkaanlaista vaaraa ei kenellekään aiheudu.

Jos vaikkapa ATK laittomalla lakolla sulkee satamat ja kuljetukset ja keskeyttää ulkomaille viennin, saattavat menetykset yrityksille ja yhteiskunnalle olla kymmeniä miljoonia euroja. Mutta sakko laittomasta lakosta lienee luokkaa 30 000 euroa.

Jollain tavalla asioitten suhteet ovat tässä hyvin vääristyneitä.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Lakon aiheuttamaa vahinkoa on hieman vaikea laskea, koska yritysten omistajien perusoikeutena ei voida pitää sitä, että he voivat olettaa työvoiman olevan käytössä halutulla ajanjaksolla tiettyyn hintaan. Toki siitä, että hanskat ripustetaan naulaan, on monenlaista harmia, jos työntekijät kaikkoavat yhtäkkiä ennakoimattomasti. Käytännössä mikään liitto ei toimi noin härskisti, vaan työnseisauksesta varoitetaan ja työnantajapuolelle annetaan tiedoksi, mikä asia on niin pahasti pielessä, että työtaistelu on aiheellinen.

Lakko voi syntyä sopimuksellisessakin tilassa, jos työnantaja rikkoo sopimusta tai työlainsäädäntöä, joskus taas jotakin toista liittoa halutaan tukea. Yleensä tukilakoissa on jonkinlainen syy-yhteys pääasialliseen työtaisteluun, esimerkiksi siksi, että tukilakoilla saarrettavat yritykset ovat potentiaalisia lakon murtajia. Tämä nähtiin esimerkiksi Postin työtaistelutoimien kohdalla.

Käyttäjän RaimoKorhonen kuva
Raimo Korhonen

Kirjoitat, että "lakkoilun vastaisissa mielipidekirjoituksissa tunnutaan tekevän epäsuora vaatimus" - eivät ne vaatimukset EPÄsuoria ole, vaan ihan suoria!

Toimituksen poiminnat