mikkonummelin

Jälkikeynesiläisen talouspolitiikan huonon arvostuksen syistä

  • John Maynard Keynesin (1883-1946) nimiin on laitettu useita talouspolitiikan suuntia
    John Maynard Keynesin (1883-1946) nimiin on laitettu useita talouspolitiikan suuntia

Taloustieteilijät ovat pitkittyneen taantuman aikana jakautuneet karkeasti kahteen leiriin, uusklassisteihin ja jälkikeynesiläisiin ja kalistelleet peitsiään toisiaan vastaan milloin milläkin foorumilla. Näistä jälkikeynesiläisyyden kannattajat ovat useammin kuin uusklassismin kannattajat, purkaneet pahaa oloaan mediassa ja valitelleet, että heitä kuunnellaan huonosti ja päättäjät eivät ole valmiita noudattamaan heidän ohjeitaan.

En itse ole taloustieteilijä, omien diplomi-insinöörin opintojeni aikana olen lukenut vain muutaman taloustiedettä koskevan tai sivuavan kurssin, esim. tuotantotalouden peruskurssin ja rahoitusteorian kurssin. Tästä syystä en välttämättä osaa tavoittaa kaikkia valtiontalouskeskustelun nyansseja, mutta perusasioista olen kuitenkin jotakin päätellyt siitä, miksi keskustelu on niillä urilla kuin on.

Uusklassismissa on taustalla käsitys, että valtiontaloutta tulisi hoitaa pitkälti kuten kodin rahataloutta, eli tulojen ja menojen tasapaino lyhyelläkin aikavälillä olisi tärkeää. Tästä on seurauksena esimerkiksi se, että uusklassisten oppien mukaan lamankin aikana pitäisi ennemmin säästää kuin elvyttää, vaikka siitä voisikin seurata esimerkiksi työttömyyden kasvua. Uusklassismia toteuttavalle rahapolitiikalle on myös tärkeää inflaation torjunta ja finanssipolitiikalle velkaantumisen hillitseminen tiukoin budjettikehyksin.

Jälkikeynesiläisyydessä on taustalla käsitys, että valtiontalous on täysin erilainen kotitalouksiin verrattuna ja verotus- ja tarvittaessa valtion valvonnassa oleva keskuspankin rahanluontioikeus mahdollistavat tilanteessa kuin tilanteessa elvyttävän finanssipolitiikan ja työllisyyden kohentamisen valtion investoinnein ja kulutuskysynnän siivittämisen tarvittaessa avokätisellä perustulolla. Jos keynesiläisyydestä tiputtaa "jälki"-etuliitteen pois, niin mukana on myös vaatimus nousukausilla kuplien hillitsemisestä ja tuolloin turvautumisesta säästämiseen. Omasta mielestäni tämä nousukausilla säästämisen vaatimus on hyvin terve talouspolitiikan piirre.

Molemmissa koulukunnissa on omat hyvät piirteensä ja arvokkaat tavoitteensa; kuitenkin jälkikeynesiläisyyden matalampi arvostus on kuitenkin ymmärrettävissä sitä kautta, millaisia esimerkkejä jälkikeynesiläiset ovat esittäneet politiikkansa toimivuudesta, millaisissa poliittisissa yhteyksissä esiintyvät ja millaisia tapoja ovat inflaation tai velkaantumisen ongelmalliseksi käydessä torjuntakeinoiksi esittäneet.

Ensinnäkin, menestystarinoina on esitetty Islantia ja Argentiinaa kriisiensä jälkeen. Tuloksena ovat kuitenkin olleet epävaihdettavat valuutat, pääomakontrollit, Argentiinan kohdalla kansainvälisen kaupan edellytysten ja luottamuksen murentuminen, elintaso-ongelmat ja lehdistönvapauden katoaminen (todellisista inflaatioprosenteista ei saa kirjoittaa rangaistuksen uhalla). Islanti on elintaso-ongelmilta välttynyt siksi, että maa on niin pieni ja strategisesti tärkeässä paikassa keskellä Pohjois-Atlanttia, että EU/ETA-maat, Yhdysvallat ja Kanada voivat pikkusummin elättää Islantia loputtomiin (ja siten välttävät siistillä tavalla Islantia järjestämästä itselleen liian kyseenalaisia Venäjän suhteita).

Toiseksi, jälkikeynesiläisiä ideoita esitetään säännöllisesti lähes yksinomaan vihervasemmistolaisissa tai siitä laitavasemmistoon/kommunisteihin päin olevan poliittisen kirjon tilaisuuksissa ja kytketään säännöllisesti "talousdemokratiaksi" tunnistettaviin pankkireformivaatimuksiin, jossa pankkitoiminta käytännössä ajetaan lähes yksinomaan julkisen sektorin kontrolliin. Inflaation hillintään on ajoittain esitetty vastuun panemista julkiselta sektorilta yksityiselle puolelle, joka joutuisi taipumaan "palkankorotuslupiin", ilmeisesti tarkoituksena pitää johtajien palkat samoissa tasoissa rivityöläisten kanssa. Näistä ilmenee heti se, että jälkikeynesiläisyydellä pelätään olevan hyvin antimarkkinataloudellisia ja yksityisen voitontavoittelun vastaisia tarkoitusperiä, todennäköisesti aiheellisesti.

Myöskään teräväpäisimmät ammattiyhdistysliikkeen piirissä tuskin mainitunlaisia komplikaatioita kaipaavat, koska palkka olisi hyvä saada käteen kansainvälisesti arvostetussa ja arvoaan kohtuullisesti säilyttävässä valuutassa kuin mikkihiirirahassa tai mikkihiirirahaksi muuttumisen uhan alla olevassa valuutassa. Tätä samaa keskustelua käydään jossakin määrin myös eurovaluutan vastustajien ja kannattajien välillä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän heikkituhkanen kuva
Heikki Tuhkanen

Kysehän on siitä, että kouluissa ja yliopistoissa opetettavat talousmallit ovat yksinkertaisesti vääriä. Yksityiset pankit voivat käytännössä luoda rahaa rajattomasti ja jos sössivät, niin valtio=veronmaksajat maksavat. Lisäksi valtio joutuu lainaamaan rahaa liikepankeilta, jotka luovat sen tyhjästä, kunnes sössivät ja valtio korvaa vahingot. Lisäksi valtio joutuu maksamaan lainaamastaan rahasta korkoa pankeille, rahasta jota pankeilla ei ole. Lisäksi valtio ei pysty hallitsemaan inflaatiota, koska pankit voivat luoda rajattomasti rahaa(velkaa), joka maagisesti muuttuu valtion takaamaksi (=veronmaksajien takaamaksi) rahaksi kun talous romahtaa.

How is money really made by banks? - Banking 101 (Part 3 of 6)
https://www.youtube.com/watch?v=KvpbQlQwl0A

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Se, että keskuspankista tuleva uusi raha on pakko suodattaa liikepankkikerroksen kautta ennen valtion kassaa (EU edellyttää tätä euroalueeseen kuulumattomiltakin mailta), on eräs suojamekanismeista, joita edustuksellisessa demokratiassa on kehitetty parlamenttia itseään vastaan luovuttamalla rahapoliittista päätäntävaltaa muille sellaisille osapuolille, joilla on valuutan vakautta puoltava liiketoimintaintressi. Tässä tapauksessa kyse on tyypillisestä suojamekanismista oman valuutan arvon tuhoamista hyperinflaatiolla vastaan.

Vastaavasti kun Suomessa 1960-luvulla alettiin suosia keskiluokan omistusasumista, valtio tahallaan teki devalvaatiosta vähemmän hetkellisiä budjettihyötyjä tuottavan ja siten vähemmän houkuttelevan mekanismin itselleen ja osti samalla liike-elämän ja rautaesiripun länsipuolella olevien maiden vaillinaistakin luottamusta maamme taloudelle.

Yhdysvalloissa setelirahoittamista hillitsee se, että ns. velkakaton, jota voisi sanoa myös setelirahoituskatoksi, ylittäminen vaatii määräenemmistöpäätöstä ja käytännössä molempien valtapuolueiden laajaa hyväksyntää.

Rahantekorajoituksista ja yhteisvaluutasta huolimatta Suomen valtiolla on kuitenkin merkittävässä määrin edelleen käsissä veroruuvi, vaikka välillä toisin väitetäänkin. Verotuksessa on lainaamiseen verrattuna se etu, että maksaja tietää heti, että raha on pakkoluovutettu pois, eikä ole odotuksia saada sitä takaisin. Valtion velkakirjan ostaja sen sijaan odottaa saavansa rahansa siitä pois juoksuajan kuluttua korkoineen ja iso paniikki tulee markkinoilla pienistäkin epäilyksistä, että tällaiset velat jäisivät hoitamatta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Se, että keskuspankista tuleva uusi raha on pakko suodattaa liikepankkikerroksen kautta ennen valtion kassaa (EU edellyttää tätä euroalueeseen kuulumattomiltakin mailta)"

Aivan järjetön perustelu "vakaalle valuutalle". Mitä me olemme saaneet tästä vakaasta valuutasta, ennätystyöttömyyden ja velat tapissa EKP:n sääntöjen mukaan joka edellyttää kannattavan valtion liiketoiminnan myymistä velanoton sijaan. Järkevintä olisi tietenkin velkaantua omalle keskuspankille ja hallita omaa rahapolitiikkaa oman talouskehityksen mukaisesti. EU oli virhe ja yhteisvelkavaluutta täysi älyttömyys.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Jos samalla ei olisi voimassa aivan tavatonta protektionismia ja rajoitusviidakkoa, niin rikkaat pystyisivät kiertämään huonosti hoidetun valuutan ongelmaa ostamalla ulkovaluuttoja, maaomaisuutta, arvoasuntoja, kultaa ja ulkovaluttamääräisiä arvostetumpia valtionvelkakirjoja. Suuren inflaation suurimmaksi kärsijäksi jäisivät ne pienituloiset, joilla ei ole esimerkiksi varaa omaan asuntoon, vaan joutuvat asumaan vuokralla. Hintasäännöstely taas tyhjentää kauppojen hyllyt, kuten mainitsemassani Argentiinassa on hyvin jouduttu huomaamaan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Jos samalla ei olisi voimassa aivan tavatonta protektionismia"

En nyt tiedä onko esimerkiksi Sveitsissä tavaton protektionismi, mutta ovat erinomaisesti pystyneet huolehtimaan taloudestaan ja demokratiasta omalla impiwaaralaisella tavallaan. Norjakin pärjää hyvin ilman komission opastusta eikä Ruotsi kaipaa Euroopan keskuspankin apua taloutensa hoitoon. Mikä mielestäsi Sveitsiläisessä itsenäisyydessä mättää, miksi Suomen pitää olla muiden ohjattavana?

Käyttäjän Yhteiskuntajutustelija kuva
Janne Koski Vastaus kommenttiin #5

"Mikä mielestäsi Sveitsiläisessä itsenäisyydessä mättää, miksi Suomen pitää olla muiden ohjattavana?"

Puhumattakaan brittiläisestä itsenäisyydestä. Tanskaa unohtamatta. :-) ;-)

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #6

Ja suomalaisesta itsenäisyydestä, jossa ollaan NATO:n ulkopuolella. Siinä kyllä hieman asioita mättää.

Toimituksen poiminnat