Positiivisen ja negatiivisen uskonnonvapauden ero
Hyvin monet puolueet, mukaanlukien Piraattipuolue, ovat eri tavoin ottaneet kantaa perustuslainkin takaamaan uskonnonvapauteen ja halunneet terävöittää sen puolustamista. Tässä mielessä luulisi, että asiasta vallitsisi suurikin yksimielisyys, koska tuskin kukaan haluaa Suomeen ainakaan Iranin tai Saudi-Arabian teokraattista diktatuurijärjestelmää tai pakollista muutakaan valtionuskontoa.
Uskonnonvapauksillakin on kuitenkin eroja ja erityisen suuri vääntö käydään positiivisen uskonnonvapauden ja negatiivisen uskonnonvapauden välillä.
Positiivinen uskonnonvapaus korostaa uskonnollisten yhteisöjen oikeutta omiin oppeihinsa ja ainoastaan muut erityisen tärkeät perustuslailliset kansalaisoikeusasiat kuten oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen voivat mennä sen yli. Tällöin uskonnonvapaus kuuluu niin Vapaa-ajattelijain liitolle, Luther-säätiölle kuin Jehovan todistajillekin. Positiivinen uskonnonvapaus mahdollistaa myös sen, että joku yksittäinen uskontokunta tai kirkon herätysliike voi rajata oikeutta luottamuustehtäviinsä sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen (toteuttamisen) perusteella, kuten yleisesti tapahtuukin. Positiivinen uskonnonvapaus on sellaista liberaalisuutta, jossa on seinät leveällä ja katto korkealla.
Negatiivinen uskonnonvapaus korostaa koko uskontokuntajärjestelmän hävittämistä tai pakottamista johonkin säännönmukaiseen neutraaliin formaattiin. Historiallinen esimerkki negatiivisen uskonnonvapauden toteuttamisesta on ollut Neuvostoliitto. Nykyisellään negatiivisen uskonnonvapauden vaatimukset ovat kuitenkin nostaneet päätään useissa länsimaissakin, mukaanlukien Suomessa. Joillakin on esimerkiksi halu täydentää kirkon erottamista valtiosta (joka sinänsä on vielä positiivisen uskonnonvapauden hengessä esitetty tavoite) sillä, että kirkon toiminta sen jälkeen tehtäisiin käytännössä mahdottomaksi nykyisessä laajuudessa takavarikoimalla sen omaisuus. Toinen esimerkki negatiivisen uskonnonvapauden häivetoteuttamisesta on tapahtumassa kirkon sisällä, jossa toimii paljon sellaisia liikkeitä, joiden tarkoitus on yhteiskunnallisia yhteyksiä hyväksi käyttäen purkaa kirkon opeista syntikäsite ja sukupuolittuneiksi käsitetyt seikat. Negatiivinen uskonnonvapaus ei ole oikeaa liberaalisuutta, vaan tietyltä osin alunperin vasemmistoradikaalia ahdasmielisyyttä.
—–
Täydennys: yllä olevaan on tullut kritiikkiä siltä osin, miten negatiivinen uskonnonvapaus siinä esitetään ja asiaa on käsitelty enemmän järjestö- kuin yksilötasolla. Ihmisoikeudet.net:in käyttämiä määritelmiä positiiviselle ja negatiiviselle uskonnonvapaudelle ovat:
” Uskonnon tai vakaumuksen vapautta
voidaan siis katsoa kahdesta eri näkökulmasta: ihmisellä on positiivinen
vapaus harjoittaa uskontoa ja negatiivinen vapaus olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen.
Käytännössä positiivinen uskonnonvapaus
tarkoittaa esimerkiksi oikeutta rukoilemiseen tai omasta uskostaan
kertomiseen. Negatiivinen uskonnonvapaus taas ilmenee käytännössä esimerkiksi siten, ettei kenenkään tarvitse osallistua oman vakaumuksen
vastaiseen uskonnonharjoittamiseen. ”
Negatiivista uskonnonvapautta on Suomessa käytetty joka vuosi perusteena suvivirsi- ja joulukuvaelmakiistoissa, kun nämä seikat on haluttu poistaa kouluista niiden perinteikkyydestä huolimatta. Yllä negatiivisen uskonnonvapauden esimerkkinä mainittu blogilinkki liittynee asiaan sikäli epäsuorasti, että kirjoittaja lienee tarkoittanut nykyisen kirkon omaisuuden alunperin vääryydellä ja ihmisten uskonnonvapautta loukkaavalla tavalla hankituksi ja siten katsoisi, että sen konfiskoimiselle olisi tarve. Tämä on vain yksi mahdollisuus.
Kirkon sisällä negatiivinen uskonnonvapaus on tullut ilmi erityisesti naispappeuskiistoissa, kun useissa seurakunnissa on haluttu estää naispapittomien erillismessujen vetäminen ja naispappien väistäminen. Kaikki käytetyt keinot eivät ole rajoittuneet edes kirkon oman päätösjärjestelmän piiriin, vaan asioita on viety usein maallisiin tuomioistuimiin asti vedoten tasa-arvoperiaatteisiin. Eräs tunnettu negatiivisen uskonnonvapauden aktiivi kirkon sisällä on Sari Roman-Lagerspetz. Hänen toimintaansa on arvioitu esimerkiksi tässä blogikirjoituksessa.
Määritelmäsi ovat minusta harhaanjohtavat eivätkä noudata vakiintuneita määritelmiä positiiviselle ja negatiiviselle vapaudelle, jotka lähtevät Isaiah Berlinistä. Itse asiassa ne vaikuttavat päinvastaisilta. Suuri peukalo lattiaa kohti.
Ilmoita asiaton viesti
Sen perusteella, mitä katsoin useammastakin verkkolähteestä, nuo termit olisivat periaatteessa oikein päin blogauksessani. Se, miksi blogaus voi joidenkin silmissä vaikuttaa hämmentävältä johtuu siitä, että olen käsitellyt näitä uskonnonvapauksia enemmän järjestö- kuin yksilötason implikaatioilla, s.o. pohtinut, mitä joku asia merkitsee kirkolle ennemmin kuin kirkkoon kuuluvalle tai kuulumattomalle yksilölle.
Yksilötasolla ajateltuna negatiivinen uskonnonvapaus saa toki joillakin tavoin myönteisemmän kuvan, kun se käsitetään joidenkin oikeutena olla paitsi osallistumatta, myös näkemättä ja kuulematta muiden uskonnonharjoitusta. Käytännössä kuitenkin ne, jotka olisivat tilaisuuksiin muuten osallistuneet, kokevat tällaiset muutokset invasiivisiksi. Jokavuotisia kiistakapuloita ovat esimerkiksi suvivirsi, joulukirkkoon meno, virret ja kristilliset joululaulut kouluissa.
Ilmoita asiaton viesti
”Negatiivinen uskonnonvapaus korostaa koko uskontokuntajärjestelmän hävittämistä tai pakottamista johonkin säännönmukaiseen neutraaliin formaattiin.”
Täh? Negatiivinen uskonnonvapaus vallitsee silloin, kun ihmistä ei pakoteta uskonnonharjoitukseen. Esimerkiksi muinaisessa Roomassa vallitsi positiivinen uskonnonvapaus – kristityt saivat palvoa omaa jumalaansa – mutta ei negatiivista uskonnonvapautta – heidät pakotettiin osallistumaan muidenkin jumalten palvontaan.
Tänä päivänä asetelma on kääntynyt, muitakin jumalia kuin kristillisiä saa palvella, mutta esimerkiksi kouluissa täytyy edelleen osallistua valtiollisen jumalan palvontaan. No sentään ei syötetä leijonille jos kieltäytyy.
Sitä, että valtio myöntäisi kansalaisille negatiivisenkin uskonnonvapauden lakkaamalla pakottamasta heitä uskonnonharjoitukseen, on vaikea ymmärtää ”pakottamisena”. Tietenkin sellaisia valtion palveluksessa olevia henkilöitä, jotka omatoimisesti jatkaisivat pakottamista valta-asemaansa hyväksikäyttäen, täytyisi lakisääteisesti pakottaa olemaan pakottamatta, koska muutoin valtio edelleen faktuaalisesti jatkaisi pakottamista.
”Historiallinen esimerkki negatiivisen uskonnonvapauden toteuttamisesta on ollut Neuvostoliitto.”
Neuvostoliitto on ollut ensisijaisesti esimerkki positiivisen uskonnonvapauden rajoittamisesta. Jos historiaa tarkastellaan vähän pidemmälle, niin Euroopassa on ollut myös roomalaiskatolisen ja protestanttisten kirkkojen valtakausi noin 1500 vuoden ajan, jolloin ei ollut niin positiivista kuin negatiivistaakaan uskonnonvapautta. Suomessakin oli muiden jumalten palvonta – ja tietenkin kristillisen palvomattomuus – kiellettyä kuolemantuomion tai ainakin karkoituksen uhalla.
Ilmoita asiaton viesti
Jaahas. Kommentoinen myöhemmin lisää, mutta katsoen tiedossa olevia Piraattipuolueen valtaosan näkemyksiä ja nyt sitten Nummelinin tätä näkemystä, tulee ihan mieleen että Nummelin lienee niillä rajoilla jolloin ”jos jossakin puolueessa joku poliitikontekele osoittaa liiallista uskonnollista hurahtaneisuutta, hänelle tehdään erilaisin tavoin selväksi että puolueessa ei kaivata ihan sellaista, ja viitataan ovea kohti, vinkaten että tuolla roskasammion, korjaan Kristillisdemokraattien puolella on mainiota sijaa niille joilla on moinen erityistarve.”
Olen asiantuntevilta jo aikanaan kuullut että näin jo lapsuudessani ja itse asiassa viimeistään 1970-luvulta lähtien on monissa puolueissa tehty.
… KD (tai oikeammin Kristillinen liitto) oli sellainen puolue joka toimi ikään kuin roskasammiona ja sinne lähettäminen toimi funktionaalisena neuterointioperaationa. Jos jossakin toisessa puolueessa joku poliitikontekele osoitti liiallista uskonnollista hurahtaneisuutta, hänelle on tehty erilaisin tavoin selväksi että puolueessa ei kaivattu uskonnon sekoittamista maallisiin asioihin ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, ja on viitattu että tuolla rosk–, korjaan Kristillisen liiton puolella on mainiota sijaa niille joilla on moinen erityistarve.
Minusta on valitettavaa, jos kulkusuunta olisi kääntynyt suorastaan päinvastaiseksi. Tältä osin kannatan lämpimästi vanhoja perinteitä, jo 70-luvulla käytössä olleita 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kun lähdin politiikkaan, pohdin useita eri vaihtoehtoja, joiden joukossa Piraattipuolueesta toisiksi vahvimpana pidin Kristillisdemokraatteja, kolmanneksi vahvimpana kenties Perussuomalaisia. Eivät mitkään puolueet ole ”roskatynnyreitä”, vaan niillä on omat agendansa, tarkoituksensa ja ohjelmansa ja ihmiset ovat niiden puolesta tosissaan haluten parantaa yhteistä hyvää.
Kristillisdemokraattien suurimpana ongelmana olen pitänyt nykyiseen hallitukseen lähtemistä ja jos teoreettisesti olisin heidän riveissään, olisin varmasti liberaalissa laidassa aiheuttaen myös siten jännitteitä. On erityisen suuri riski siitä, että heidät on sinne Päivi Räsäsen ministerinpaikan nojalla suorastaan huijattu, jolloin ikäviä yllätyksiä voi olla tiedossa vaalikauden loppupuolella, kun huomataan, että he eivät ole saaneet mitään olennaista omaa asiaansa läpi ja heidän vastaisensakin jutut vedetään kehään ja puolue kölin alta. Tällä tarkoitan esimerkiksi sukupuolineutraalia avioliittolakia tai transmiesten synnytyksien mahdollistavia ns. translain muutoksia.
Piraattipuolueella on erittäin tärkeät tietoyhteiskunta-, tekijänoikeus- ja kansalaisoikeusteemat puolellaan ja ainakin toistaiseksi Piraattipuolueen liberaalius on sitä versiota, jossa on seinät leveällä ja katto korkealla. Olen yhtä mieltä koko muun puolueen kanssa siitä, ettei yhteiskunnassa tule ihmisiä syrjiä sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella ja että kaikille kuuluu uskonnonvapaus. En ole jäsenistössämme tietenkään ainoa kirkkoon kuuluva, vaan monet muutkin joutuvat ottamaan jatkossakin eri tavalla huomioon kirkon aseman ja kirkon ja valtion välisen suhteen.
Joku voi tässä vaiheessa kysyä, että miksi en ole huolissani siitä, että Piraattipuolueen enemmistö on ilmiselvästi sukupuolineutraalin avioliittolain ja translain liberalisointien kannalla sekä haluaa myös väljentää kirkon ja yhteiskunnan välistä kytköstä? Kahteen ensimmäiseen kohtaan totean sitä, että minulle riittää, että puolueessa on näiden seikkojen suhteen omantunnonvapaus. En ole ole laskenut arvovaltaani sen varaan, että kokonainen rivijäsenenä edustamani puolue voisi taipua näihin asioihin vastaamaan omaa näkemystäni, olivat eri vaihtoehtojen kannatusprosentit mitä hyvänsä. Mitä taas tulee kirkon erottamiseen valtiosta, olen siinä pitkälti samaa mieltä, joskin ehkä eri syistä kuin jotkut puoluetoverit. Katson, että kirkon ja valtion liian likeinen suhde riistää kirkolta sen uskonnonvapautta ja tekee siitä enemmän valtion viraston. Asiaan sopii hyvin Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta kerrottu kasku: ”Aloitti Hengessä, lopetti Helsingissä”.
Ilmoita asiaton viesti
On hyvin tärkeää erottaa toisistaan ne asiat, joiden suhteen ei pidä asiaankuuluvana tai hyödyllisenä taipua, ja ne asiat joiden suhteen taipuminen on tarkoituksenmukaista. Toisaalta on myös hyvä erottaa toisistaan sovittamattomat ja sovitettavissa olevat ristiriidat. Tämä ihan yleisenä kommenttina edelliseen kommenttiin.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että ”kirkon ja valtion liian likeinen suhde riistää kirkolta sen uskonnonvapautta ja tekee siitä enemmän valtion viraston”, ja olen myös samalla kannalla, että tämä on jopa oleellisin näkökulma asiassa. Seikat liittyvät toisiinsa, enkä siis usko että täyttä _negatiivista_ uskonnonvapautta voidaan rakentaa ellei nk ”kansankirkolla” ole tätä vapautta kunnolla itsenäisenä sekä riippumattomana järjestönä.
Positiivisesta uskonnonvapaudesta en yleensä puhu lainkaan, koska en näe sen olevan suuressa vaarassa. Positiivinen uskonnonvapaus olisi vaarassa, mikäli syystä tai toisesta ”vapaat markkinat” eivät tarjoaisi ihmisille uskontoa lainkaan tai tarjoaisivat niin suuresta hinnasta, ettei hengellinen anti tavoittaisi kaikkia. Tällöin voisi sanoa, että ihmisillä on negatiivinen vapaus valita vailla valtion tai muun valtakoneiston vaikutusta oma uskontonsa (tai olla ottamatta mitään) kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista, mutta että positiivista vapautta ei ole koska vaihtoehtoja ei ole (riittävästi) tai ne eivät käytännössä ole kaikkien tavoitettavissa. Mikäli esimerkki tuntuu kummalliselta, se johtuu vain siitä että negatiivisen ja positiivisen vapauden käsitteet eivät kenties istu uskontoon kovin hyvin, tai ne hämmentävät tässä kontekstissa.
Tällä hetkellä muuten koulujen uskonnonopetus on yksi esimerkki positiivisen vapauden ylläpitämisestä; opetuksen tunnustuksettomuus ja eri uskontojen opetuksen tarjoaminen on taas esimerkki negatiivisen vapauden tavoittelemisesta. Käytännössähän negatiivinen vapaus ei koulun uskonnonopetuksen suhteen toteudu riittävän hyvin, mutta yritystä toki on.
Ilmoita asiaton viesti
Virallisesti nykyistä uskonnonopetusta ei luonnehdita ”tunnustukselliseksi”, vaan ”oman uskonnon opetukseksi”. Tässä on ilmeisesti ollut tavoitetilana minimoida esimerkiksi rukoilun, virsilaulun tai hartauksien osuutta uskontotunneilta, mutta kuitenkin säilyttää sellainen painotus, että oma uskonto saa suuremman osuuden tuntijaosta kuin muut uskonnot.
Tämä on todennäköisesti uskonnon opetuksessa se suurin haaste, jos siinä siirryttäisiin yhteiseen katsomusaineeseen – oppilaiden näkövinkkelistä informaatio oman uskonnon osalta, oli se sitten ev. lut. tai ortodoksinen kristinusko, islam tai ”ET/uskonnottomuus/ateismi”, vähenee ja muiden osuus kasvaa. Suurimmissa eduskuntapuolueissa tällaiselle muutokselle ei ole välttämättä hirvittävän suurta kannatusta, vaikka se Piraattipuolueen ohjelmassa onkin ja Vihreistä ja Vasemmistoliitosta mahdollisesti osalla voi sitä kohtaan sympatiaa ollakin.
Piraattipuolueen kannalta asiaa helpottaa jonkin verran se, että aihe on jonkin verran sivussa ns. ”piracoresta” tai keskeisistä immateriaalioikeus- ja tietoyhteiskuntateemoista.
Ilmoita asiaton viesti